— Mulla on jo pohjavärkki varattuna tuolla höyläpenkin takana.
Isä heitti kimpipuun kädestään ja sanoi:
— Noo, koeta sitten.
Kuulin kun hän kopisti piippuaan halkoon, täytti uudestaan, asteli takan luokse ja sytytti sieltä. Sen tehtyään lähti ulos, arvasin, että meni Toiskaan.
Niin aloin tehdä ensimmäistä korvoani.
Kun ihmisellä olisi vielä sellainen työinto! Mulla on aina ollut hieman kiukkuinen luonto. Mutta sen korvon teon aikana muistan akkaväen erityisesti morkanneen. He eivät, muka, saaneet tulla luutineen eikä rakkineen aivan lähelle. Kun akoilla oli hallussaan koko uuninloukko, niin mitäs he tulivat miesten puolelle!
Olin tehnyt jo koko joukon pienempiä päkkänöitä, joten pidin itseäni ikään kuin vanhana mestarina. Pohja syntyikin hyvä. Kimpiä veistäessäni innostuin jo siitä, kun ne sattuivat olemaan suurin osa niin lauskaa ja suoraa puuta. Sitä oli oikein mukava ensin kirveellä veistää ja sitten höylätä.
Meille oli juuri tuotu kaupungista uusi kimpihöylänterä. Ja se sattui olemaan niin mato, että aivan leikillä minäkin sain koko kimmen pituisia lastuja.
Eräänä iltana, kun olimme päässeet kotiin metsästä, rupesin uurtamaan. Siinä ei sattunut olemaan ketään, joka olisi mulle näyttänyt pärevalkealla. Päre paloi »matin» huulissa, kun minä piirsin ensimmäisen kimmen uurreviivan. Kun ei nähnyt, täytyi luottaa siihen, että puukon tutkain kulki pohjanreunaa myöten virheettömästi. Kun tarkastin viivan, näytti se suoralta. Olin myöskin niin polttavassa kiihkossa päästä pian uurtamaan, etten niin tarkoin tuota viivaa sentään tutkinutkaan. Hivasin puukkoni vielä kerran ja sitte alotin.
Kun uurre oli valmis, koetin sitä pohjaan. Vavahdin. Se oli niin väljä, että hädin tuskin pysyi kiinni. Keskikimpeen jäi huomattava rako. Ajattelin heti tehdä uuden kimmen. Mutta renki-Iisakki vastusti. Sanoi, että kyllä se siitä paisuu. Kun joulu pakkasi päälle, uskoin häntä ja aloin sovittaa kiinni toista. Nyt olin vähällä vintilöidä salavaarnan reijän puhki kimmen. Jäinkin siihen epäilykseen, että puhkee se, kun päältä höylään. En kuitenkaan nytkään hylännyt kimpeä. Salasin vain vian Iisakiltakin. Aloin kuitenkin käydä kovin levottomaksi, sovittaessani kolmatta kimpeä.