Vihkituoli vietiin pois häähuoneen lattialta ja ruvettiin ruokapöytiä sisään kantamaan ja kattamaan. Pöydät peitettiin puhtailla nukkalakanoilla, kilvan juoksivat tupa-akat ja kenkkärit kantamassa ruokia pöytiin. Leipäkorit, voilautaset, lusikat, syömälautaset ja juotavatuopit pian järjestykseen asetettiin. Tuvassa oli pitkät penkit täynnä riviin asetettuja kukkurapäisiä perunavateja; perunain seassa lipeäkala uhkeili juhlan etevimpänä herkkuna. Toiset vadit, jotka sisältivät sakeata hernerokkaa, missä uiskenteli pulskeita sianlihan kimpaleita, sekä muhkuraisia jauhohiertimiä eli "limpejä", jäivät penkeille höyryämään ja kuortumaan silläaikaa kun peruna- ja kalavadit siirtyivät suutuvan pöytiin. Papille ja ruunurouvalle katettiin kamariin erityinen pöytä, samoin soittomiehille tuvassa, joten syömävieraat tulivat jaetuksi kolmeen luokkaan. Suuri eroitus ei eri pöytäin ruoilla sentään ollut, se vaan, että "herrainpöydässä" oli posliinilautaset ja vanhat, jotenkin jo ajan mustuttamat veitset ja kahvelit, sekä muiden tavallisempain herkkujen lisäksi kiehutettua maitoa, jonka sekaan oli vehnäskorppuja paloteltu.
Kiireisen juoksun perästä oli vihdoin saatu kuntoon ruokapöydät suutuvassa. Samassapa alkoi kuulua eteisestä "Porilaisten marssi". Se oli kutsumus ruokapöytiin. Odotuksen aiheuttama uneliaisuus katosi häävieraista, vilkas liike ja puhelu syntyi taas kun ruokapöytiin alettiin sijoittua.
Ensimäisinä menivät sulhanen ja morsian käsikkäin suutuvan pisimmän pöydän päähän kunniasijalle. Sinne seurasi heitä Teerelän isäntä polviansa notkutellen ja hänen jälkeensä Niemelän haltijat; emäntä, pieni valkea mytty kädessä ja hänen jälessään isäntä, vakainen, harvapuheinen ukko; sitten Johannan täti miehensä kanssa j.n.e.
Mutta nytpä vasta kenkkäreille ja tupa-akoille alkoi toimialansa vaikein tehtävä, sillä arvokkaimmista vieraista monet vieraat tahtoivat ujosti pakkautua pöytäin alimpiin paikkoihin. Mutta auta armias, jos kenkkärit ja tupa-akat jättivät heidät huomaamatta tuohon "alhaiseen" tilaan, vaikka he niin mieluisan-näköisinä siinä pullottivat! He eivät antaneet sellaista koskaan anteeksi.
Näkemisen arvoista oli katsella, miten kenkkärit käsikynkästä vetäen ja kainaloista kantaen hoitelivat vastahakoisesti potkivia emäntiä ja syytinkimuoreja pöytäin ylipäihin, ja miten ne naurahdellen ja mielihyvissään istuivat uusille paikoilleen. Muutamia saatiin kauan etsiä, ennenkuin niitä löydettiin kartanolta, yksi pari yhdestä toinen toisesta piilopaikasta.
Kun kaikki vieraat oli vihdoin saatu kunnialla sijoitetuiksi, kannettiin pöytiin viinapokaalit, joista kukin sai ottaa ruokaryypyt, ilman määrää ja mittaa. Varsinainen syöminki alkoi. Teräväsokaisten kapakalain kanssa ei ollut hyvä toimeen tulla, kun ei ollut muuta syömäasetta kuin lusikka. Tämän tieten olivatkin useat varustaneet kotoansa taskuunsa saranaveitsen tahi puukon. Oivallisesti sentään toimeen tultiin sormien ja hampaitten avulla.
Ehtimiseen saivat ruoankantajat lisätä vateihin perunoita ja kaloja, sillä vieraat tyhjensivät niitä todellisella ruokahalulla.
Kaikki olivat tavattoman hiljaa ja siivosti, sillä pitojen kankea alkutunnelma ei ollut vielä ehtinyt poistua.
Kun kukin oli saanut tarpeeksensa kalaa ja perunoita, annettiin "kalaryypyt". Ei se ryyppy kuitenkaan ollut mitään kalaa, vaan viinaa, vaikka sitä kalaryypyksi sentähden sanottiin, kun se otettiin kalain painimeksi.
Kalain jälkeen tuotiin hernerokka ja vihdoin jälkiruokana lämpimät juustonviipaleet.