Kun syöminki loppui, korotti Niemelän isäntä vakaisen juhlallisena äänensä ja sanoi:
"Taidamme olla kaikin ravitut, niin kiitetään Jumalaa ruoan edestä", ja heti sen jälkeen alotti virren: "Herraa hyvää kiittäkäät", johon Teerelän isäntäkin, ollen vanha veisuumies, mukana laulaen yhtyi. Hääväki kuulteli hiljaisella hartaudella, siellä täällä muutamain yhtyessä virrenlauluun.
Veisuun tauottua toi ylikenkkäri "morsiusvadin" pöytiin kiertämään. Nytpä muorit ja tytöt myttyjään hajoittelemaan ja ilmestyi tarjoimelle anteliaiden käsien panemana tavaraa kaikesta laadusta; siihen ilmestyi rautaisia ruoka- ja kahvilusikoita, puulusikoita, rahaa, huiveja, lasituoppeja, sokeriastioita, maittila-astioita, kahvikuppipareja y.m. Niemelän isäntä pani pienen paperilipun, jossa lupasi lehmän; emäntä pisti siihen uuden virsikirjan; Teerelän ukko lupasi kaksivuotiaan varsan; Johannan täti pani raamatun j.n.e.
Kun tämä toimi oli loppunut, alkoi taas kuulua soittoa ja marssin mukaan saatiin kulkea pois ruokapöydistä. Kiireisellä hopulla kannettiin ruoan tähteet pois; pöydät läjättiin pihalle ja suutuvassa alkoi toinen elämä.
Soittoniekat asettuivat mukavasti tuon pikkupöydän taakse, joka taas oli sisään jätetty, ja sille asetettu juotavatuoppi ja tupakkalaatikko.
Alussa ei tahtonut tanssi oikein sujua, sillä ujous pidätti neitoja kainosti turvautumaan toistensa taakse sekä poikia askartelemassa piippujensa kanssa, ikäänkuin tämän varjolla peittäen omaa saamattomuuttansa. Nuori pariskunta oli vähän aikaa pyörähdellyt lattialla polskaa, kunnes into vihdoinkin voitti ujouden, ja pari toisensa jälkeen lyöttäysi mukaan. Hymyillen katseli kirkkoherrakin hetkisen porstuan ovelta alkavaa riemua.
Morsiusparin tanssittaminen alkoi. Ensimäisenä tulivat Niemelän isäntä ja emäntä, sen jälkeen Teerelän isäntä erään mäkitupalaisen lesken kanssa. Kaikuvasti kajahteli suutuvan lattia ukon nappisaappaiden paukkeesta, jota hän vielä huudahduksillaan säesti. Loppuun päästessään pisti ukko ylpeillen setelirahan vävynsä kouraan. Sen jälkeen seurasi Johannan täti, lihava akka, laihanlännän, poskipartaisen miehensä kanssa. Kepeästi tanssiaksensa kiikutteli täti varpaillaan, mutta kuitenkin valahti kantapää joka askeleella lattiaan. Mies tanssi Johannan kanssa, nojaten ruumistansa taaksepäin. Niin he kulkeentuivat pyöriessään likelle ovea. Erotessaan pudotti täti suustaan kouraansa kaksi kiiltävää markanrahaa, joista toisen pisti Johannan ja toisen Joonaan pivoon. Ukkonsa veti housunsa taskusta lihavan nahkamassin, josta otti kaksi hopearuplaa jotka lahjoitti nuorelle pariskunnalle. Heidän jälkeensä seurasi muita ukkoja ja akkoja, jotka tanssittamisesta suoriutuivat uusilla, kiiltävillä viidenkolmattapennin kappaleilla. Kun pariskunnat olivat kaikki saaneet "nuorenparin" tanssitetuksi, tuli "tellanpitäjäin" vuoro, joita kerrallaan poika ja tyttö tuotiin esiin, tavottaen aina sen mukaan, kuinka likeisissä kosinta-suhteissa he tiedettiin toisiinsa olevan. Esiinvetäjänammattia tässä toimitti Niemelän Mari, joka kuiskasi jokaisen tellanpitäjän korvaan, koska ja kenenkä parina kunkin tuli mennä hyppelemään morsiusparin kanssa.
Tellanpitäjäin jälkeen saivat muut nuoret mennä kenen kanssa itse halusivat morsiushyppyyn. Niin tanssitettiin koko hääväki, kunnes illan saapuessa oli saatu kaikki loppuun.
Elämänilo oli tällä aikaa jo ehtinyt kohota. Nuoret ja vanhat oli se temmannut mukaansa. Ei kenenkään haluttanut enään penkillä istua eikä nurkkiin nojata, vaan enemmän kun siivosti lattialle mahtuikaan, pakkautui siihen väkeä pyörimään yhtenä riemuitsevana ihmiskeränä.
Viina oli jo ehtinyt omalla tavallaan vaikuttaa kielen kantimiin, puhe oli käynyt kovaäänisemmäksi ja samalla avonaisemmaksi.