Kolmeen kertaan kiersivät kenkkärien maljatkin piirissä ja silmin-nähtävästi lisäsivät "voimaa pohjan tyttöin päihin". Pojat penkeillä nauroivat ja pyytelivät tytöiltä punssiryyppyjä; usea kainommista kantoikin melkein koskematta osansa pojille, välttäen sillä tavoin näissä tilaisuuksissa niin tavallisen naisten juopumisen.
Kun morsian oli ehtinyt kaikki piirissä olevat tytöt kolmeen kertaan tanssittamaan, otettiin ruunun sisästä eräs pienempi, monihaaruinen ruunun muotoinen kappale, n.s. "kunnian-kruunu". Tämä kunnian-kruunu kädessä hyppeli Johanna nyt silmät ummessa piirin sisällä ja kosketti sillä väliin yhden ja väliin toisen tytön otsaa. Tämä pidettiin jonkunlaisena oraakelimerkkinä, sillä se, jota morsian tässä tilaisuudessa sattui koskettamaan, tuli varmaan pikapuoliin morsiameksi.
Kun Johanna oli lakannut yksin-tanssista, alettiin yhteistanssi, joka sai sangen remuavan luonteen. Useat tytöt silloin jo pakenivat. Ruvettiin siinä puuhailemaan morsiamen nostamistakin, mutta siitä ei tullut mitään, sillä Johanna livahti pakoon.
Nyt oli morsius-ringin virallinen puoli loppunut, ja pojat, luottaen oikeuteensa, alkoivat ajaa tyttöjä ulos rähisemään, että hekin saisivat rinkinsä alottaa. Ajo onnistuikin täydellisesti, ja pian loiskui rapa korkealle pihassa, missä hurjimmat tytöt saivat pitkittää vallatonta menoansa.
Poikainrinki suoritettiin pää-asiassa samalla tavalla kuin tyttöjenkin. Punssi vain oli väkevämpää ja elämä karkeampaa. Ylpeäluontoisimmat paiskoivat rikki ryyppylaseja pieniksi ja maksoivat kolmin, neljin kerroin. Saivat Joonaan nostetuksi, ja kaikuvasti hurraten kiikuttelivat häntä hyvän aikaa katonrajassa. Sieltä Joonas huusi viinaa, pojat huusivat viinaa ja viisi kenkkäriä riensi maljoineen paikalle. Ilonhurjuudessa viskasi Joonas maljallisen viinaa ympärillään rähisevään poikajoukkoon.
Tähän loppui häiden ensimäinen päivä, sillä aamu läheni lähenemistään. Tosin oli osa ijäkkäämmistä vieraista jo aikaisemmin kotiin tahi kortteeriin levolle lähtenyt, mutta rähisi ukkojakin vielä tuolla tuvanpuolessa viinamaljain ääressä mässäten. Toisia nukkui penkeillä, sängyissä ja yleensä kaikkialla missä vaan väsymys oli sattunut saavuttamaan.
Kun soitonäänet suutuvassa vaikenivat ja soittoniekat tomuisina läksivät leposijojaan etsiskelemään, silloin viimeisetkin ilonpitäjät katosivat. Häätalo olisi nyt ruvennut näyttämään jotenkin autiolta muuten, mutta tuvassa viipyivät nuot sitkeät ukot, joille viinamaljan ääressä aamu valkeni. Sitten vasta, kun vaimoväki uudelleen kokoutui päivänpuuhia alottelemaan, siirtyivät he vähitellen uupumuksen voittamina levolle.
Tanssiminen seuraavana päivänä oli jo täydessä vauhdissa, kun talon isäntä heräsi tuvan sängyssä.
"Joko äijäin rinki on alettu?" kysyi kun silmänsä auki sai.
"Ei vielä", vastattiin.