Joonas otti turkit naulalta ja pani päällensä.
"Otamme nyt tämän talon onnensa nojaan", hän puhui. "Mutta kyllä tässä tulee velkaakin tehtäväksi, ennen kun sen saa oikeaan kuntoon. — Tuon Kotonevan laitan ensitilassa kuokituksi ja ojituksi ja näytän kyläläisille, kuinka hyvän maan he ovat antaneet siinä vuosisatoja viljelemättä maata. Ja tämä kartano huutaa apua".
Heikki tuli nyt tupaan ja Joonaan täytyi lakata juttelemasta.
"Minä menen nyt sinne Meri-Mattiin, mene sinä Heikki tekemään hevosille silppua", sanoi Joonas.
Näin joutui Teerelän talo uusille haltioilleen. Vanha aika muutti Matti-ukon kanssa eläkkeelle kamariin. Uusi aika astui pelloille, niityille, soille ja kartanolle.
TOINEN AIKAKAUSI
XVI.
Kolme vuotta oli kulunut edellä kerrotuista tapauksista.
Teerelä näytti nyt ihan toisenlaiselta, jopa perin toiselta talolta kun viime näkemämme aikana. Tuparakennus oli saanut lauta-vuorauksen sekä entisen, vuotavan tuohikaton sijaan uuden, ajan mukaisemman vuolupäreisen katon. Matti-ukko oli alusta saakka väittänyt tämmöistä kattoa kelpaamattomaksi, ja iloitsi sydämestänsä, kun lumipyryt talvella nujuuttivat päreitten huolettomasti laadittujen saumain välitse välikaton multapermannolle lunta, joka siitä sulaessaan vuosi vetenä seiniä pitkin alas tupaan, kuvaten takaseinän kirjavat paperit monimutkallisiin viiruihin ja juontuviin.
"Enkö minä sitä sanonut, ettei päre-katto mihinkään kelpaa", oli
Matti-vaarilla tapana tämän johdosta usein muistuttaa.