"En minä kaikkiin ehdi", tiuskui Leena, "teillä olis kyllä aikaa siihen asti kun emäntä ehtii ruoan valmiiksi saada".
"Tuki suus, ärmätti! Talossa on ämmiä kun Vilkkiläs kissoja, luokoon itse polkuja", kuului tallista.
"No menkää uunille sitte, hyvät tunkion pöngät! Ei teitä saa koskaan mihinkään, vaikka kuinka pyytäis — muutamat koninhännän heiluttajat!" ja Leena juoksi kiukuissaan tupaan, aikoen heti palata lumenluontiin.
Isäntä tuli pihalle.
"Eipä täällä ole vielä polkuja luotu. Ottakaa te, Kustaa ja Antti, tallista lapiot ja luokaa senverran että edes pääsee kulkemaan, te sen kyllä ehditte tehdä, ennen kun metsään menette. Paljo nyt onkin tullut lunta, taitaa olla metsätiet hyvin tukossa. Muistakaa ettette pane isoja kuormia".
Karsaasti mulkoilivat Antti ja Kustaa nyt, kun käsky tuli siltä taholta, jota eivät olleet tottuneet vastustamaan.
Isäntä pistäytyi liiteriin, ottaaksensa ulos reen, jolla aikoi kokoukseen lähteä. Sillä aikaa kun hän siellä viipyi, tulla körötteli pihaportista muuan upea mies, ajaen silkki-mustalla oriillansa. "Fuli fuli fuli", vihelteli korkean siperian-nahkaisen turkinkauluksen sisältä. Ori tepasteli, päätänsä rintapäässä pitäen, mutta näytti yleensä olevan tyytyväinen isäntänsä ohjaukseen.
"Fuli … onko isäntä kotona?"
"On, tuolla hän on liiterissä", vastasi Antti. Pojat jäivät ihastellen katselemaan hevosta.
"Päivää Harjulainen!" huusi Joonas liiteristä, "oletpa lähtenyt liikkeelle ennen kukonlaulua".