"Siinähän se on vanhaparan ainoa huvi", sanoi Johanna.
XVII.
Vaari kävellälaahusti luudanvarsi sauvanaan umpitukkoon nujuttanutta kujaa Rupelaan, joka oli toisellapuolen kylää, Heikin ja Miinan uusi koti.
Rehevästi alkoivat Heikki ja Miina asua velatonta taloansa, mutta kotona opitut tavat seurasivat Heikkiä varjon tavalla isäntänäkin ja varttuivat yhä, koska vaimossakaan ei ollut totutuille taipumuksille voimallista vastakynnen panijaa. Teerelän-ukko piti muuten hyvin paljon Rupelan elämästä, vaikka usein pani pahoin Heikin laiskuutta. Emäntä niinikään haukuskeli miehelleen laiskuudesta, mutta Heikki ei näistä ripityksistä tehnyt itselleen omantunnonasiaa, varsinkaan, kuin Miinakaan ei ollut mikään työnhullu.
Taloon kotiutuivat siis alusta alkaen kaikki järjestyksenpuutteen seuraukset.
Työväki, joka piti aina tarkassa muistissa, missä annetaan puolipäivä-ateria viittä minuttia aikasemmin tai myöhemmin kun muualla ja missä isäntä menee heinäniitulla ensimäisen laespuolen, tiesi tarkoin, että aterian aika Rupelassa pidettiin tuntia myöhemmin, kun useassa muussa talossa, "mutta kyllä sitä siellä sentään jaksaa, kun ei tarvitse tehdä muuta kun sen verran, että tuppi huiskuu", sanoivat.
Ihmiset tiesivät myöskin että Miina pussitti jyviä, kahviin ja vehnäsiin niitä vaihtaen. Heikki huomasi kyllä, että jyvät aitan laareista kuluivat ja arvasi että emäntä niitä pussitti. Siitä hän toisinaan Miinaa nuhteli, mutta tämä kyllä osasi puoliansa pitää. Mitä Heikin siihen tuli mitä kukin omansa kanssa teki. Sanoi että: "Kylläpä sunkin suus hyvän maistaa, maistaa jo. Mikset anna rahaa, että saisin sillä ostaa". Heikki kyllä koetti puollustautua, mutta jäi aseettomaksi. Sillä totta puhuen hänenkin mielestänsä oli korppukahvi hyvää, ja rahaa ei tahtonut aina olla, niin että…
Vaan johan se Teerelän vaari meni Rupelan tupaan. Siellä oli kaikki aamuaskareet vielä puolitiessä, astioita ja maitopyttyjä seisoi huiskin haiskin lattialla. Heikki istui puolipukeissa takkakivellä, emäntä seisoi hajanaisin hiuksin toisella puolella ja seotti höystöä perunain sekaan; renki väänsi reenjukoa lattialla ja lapsi itki kätkyessä.
"Mene siitä vähän katsomaan poikaa", sanoi emäntä, kätensä selällä työntäen isäntää hartioista.
"Mene itse, en minä tarkene kun kävin juuri ulkona ja on niin kylmä".