"Menkää nyt itse metsään, niin kyllä minä oven teen tänä päivänä", ehdotteli Janne.
"Kissa viitsii!" Isäntä siirtyi yhä lähemmäksi valkeata.
"Menehän nyt, pahapa sekin on, jos lehmäin on vilu", kehoitti vaari.
"Ei niiden nyt niin ole vilu. Kyllähän minä saisin itsekin tehdyksi yhden navetanoven, kun vaan tulis aijai! — ai piru! Liivini selkämystä palaa!" huudahti Heikki ja ryntäsi takkakiveltä, kopeloiden käsillään selkäpuoltaan.
"Ha, ha, haa!" nauroi emäntä, "entä sinä nyt vasta olet tuhkimus.
Kuinka mones tuo liivi nyt olikaan, jonka poltit?"
"Kun on ruskea kuin kettu", ihmetteli Heikki katsellessaan ja käännellessään liivin takapuolta, "ja tuohon jo ehti reikäkin, saakeli!"
"Eihän paidanselkä edes palanut? — Pane jo Annikka ne perunat vatiin", käski emäntä.
Janne oli jo saanut reenjuon valmiiksi. Annikka asetti ruoan pöytään ja niin käytiin syömään. Emäntä kuitenkin ensinnä täytti kahvipannun, jonka aamuinen sisällys oli jo aikaisemmin ehditty tyhjentää.
Syömästä päästyä sanoi isäntä:
"Mene nyt Janne sinä metsään, ei suinkaan se navetanovi taida kuitenkaan tulla tänä päivänä tehdyksi".