Hän lauloi:
"Viinaa täällä keitethän,
Ja vällyillä klasit peitethän.
— Voi tulimmainen helvetti! —"
Siihen loppui laulu. Sanko putosi maahan ja rankki roiskui miehen jo entisestäänkin saman aineen tahraamille kengille ja pöksyille. Syy hänen suureen hämmästykseensä oli siinä, että äkkäsi vähässä matkassa sivullapäin seisovan kaksi miestä.
Hänelle johtui kentiesi mieleen haulikkonsa, koska pyörähti ja näytti aikovan palata takaisin tuohon kotaan. Mutta käännähtäessään takaisin, kohtasivat hänen silmänsä katon päällä seisovan susivoudin, joka vaiston-tapaisesti ojensi pistoolinsa.
Miehen huulilta pääsi toinen sydämellinen kirous. Ikäänkuin pontimen avulla kierähti hän takaperin ja näytti olevan aikeessa mikein kukon harppauksilla ruveta lennättämään teerienpoluille. Mutta sekin oli jo liian myöhäistä, sillä joku toinen oli häntä ketterämpi ottamaan tuon tässä tilassa niin tarpeellisen hypyn. Se oli Teerelän Joonas, joka miehen takapuolella kuusten suojassa oli päässyt hiipimään aivan lähelle ja aimo harppauksella töpsäytti nyt itsensä kiljahtavan rankkimestarin viereen, sekä tarttui lujalla kouralla tämän kaulukseen.
Joonas hengähti ensinnä syvään, ikäänkuin suuresta jännityksestä päässeenä, ja sanoi sitte leikillisesti, vaikka ääni hieman vavahteli:
"Päivää Kustaa. Onko kiire?"
"Kas se!" huusi susivouti korkealta asemaltaan. "Minä juuri aioin loikauttaa täältä maahan, mutta tuo Teereläinen ehti ennen". Sitten alkoi hän varovasti laskeutua alas, mutta sydän vielä leiskahteli melkein kuuluvasti, sillä mies oli pelkuri.
Joukko kokoontui nyt kiinni saadun miehen ympärille. Nimismies katseli kummastellen hänen paksulla rankkikerroksella maalattua pukuaan, sekä karvaista ja likaista naamaansa. Toisetkin miehet kummastelivat vaikka ei tuommoinen virka-asu ollut heille kovin harvinainen nähtävä, kun muistivat joku aika sitten lakkautettua kotipolton aikakautta.
"Vai niin sinä laulelet, että viinaa täällä keitethän", virkkoi nimismies.