"Olet vihdoinkin tullut", sanoi hän.
"Noin kipeäksikö nyt olette…?" kysyi Joonas.
"Niin olen, minä olen nyt kovin kipeä".
"Jokohan kuolema lähestyy?"
"Tiedä, hyvin tämä nyt kummalta näyttää, ei taida kuolemakaan enää kaukana…"
"Eipä sitä tiedä", sanoi Joonas ja istui.
Oli vähän aikaa hiljaista. Ukko veti usein henkäyksiä niinkuin olisi aikonut jotain sanoa. Käänsi vihdoin päänsä äkkiä Joonaasen päin ja ojensi kättä.
"Joonas", sanoi, "anna mulle kätes".
Johanna aikoi lähteä huoneesta, vaan isänsä kielsi:
"Älä mene Johanna, ole vaan täällä. Kyllä sinä tiedät jo entisestään tämän asian".