Ukko hengitti raskaasti ja rupesi sitten puhumaan.
"Oi hyvä mies. Nyt vasta saatan sinulle ilmoittaa, että minä — silloin kun tiedät, tein tahallani — väärän valan, sen Tervahaudan Juhan puolesta. — Minä kyllä muistin kaikki, mitä hän yöllä minulle kertoi, mutta sokeuteni saattoi minun semmoiseen työhön. Minä en osannut aavistaa näitä — seurauksia. Ja kun minä vielä rupesin väittämään, että sinä valehtelit!" — Hän pudisti kovasti Joonaan kättä. "Voitko antaa minulle ikänä anteeksi tätä rikosta? Sinä yksin tiedät kuinka ehdollinen se oli. Kaikki muut ihmiset luulevat, että minä olin silloin niin juovuksis, etten voinut muistaa koko asiaa. Annatko anteeksi?" Ukko katsoi rukoilevin silmin Joonasta.
Tämä oli kummastunut ja liikutettu.
"Annan kaikesta sydämestäni, mutta sopikaa siitä asiasta Jumalan kanssa". Joonaan silmissä kiilui kyyneliä.
"Jumalan anteeksiannosta olen varma, kun vaan sinä … sillä veljeni ovat minulle monasti vakuuttaneet ja nyt, kun sinä sen vielä vakuutat, niin saan rauhan. — Ja sinä annat?"
"Varmasti".
"Sitten on rauha tunnollani…" Ukko pani kädet ristiin rinnalleen ja lepäsi kauan silmät ummessa.
"Kiitos että vapautit". Vanhus katsoi Joonasta kirkkain silmin ja hymyili.
Johannakin pyyhki kyyneliä silmistään.
"Enkö saa noutaa pappia luoksenne?" kysyi Joonas.