"Mihin sinä sillä tiedolla sitten menisit?"
"Oletko kuullut, minkälaista jyräkkää jo pidetään Joonaasta ja sinusta?" kysyi Mari.
"Olen vähän. Mutta mitä sinä olet kuullut?"
"Ei se mitään hauskaa ainakaan ole!"
"Sen hyvin ymmärtää".
"Mitä ne sellaiset kertomalla paranevat?"
"Ei kyllä, mutta joutaapa kuulla".
"No se Saaraleena…"
"Minä arvaan".
"Eräänäkin päivänä se oli tullut ja ruvennut äidilleni huutamaan siitä, kun Joonas kulkee sinun luonasi, vaikka olisi kyllä tilaisuutta päästä Kuppilaankin. 'Kuppilan Miina kelpaisi ottaa', niin oli hän alkanut — 'sillä on rahaa niin, ettei ääriänsä tiedä, ja sitten niin hyvä työihminen, että pois siitä pitää olla; 'edestä kengäs ja takaa raudas', niin kun sanotaan. Mutta mitä tuo Teerelän holotuunen! — Makaa mollottaa liki puolta päivää, niin että piika saa aina yksin kaikki askareet tehdä, kun mampsu vasta ylös nousee. Sitten ei se jouda muuta kuin koristuksiansa skrympätä ja skrumpata ja naamaansa sminkata. Ja niin paha luonto kuin sillä on! Kerrankin kun olin pyytämäs siltä pientä piimätilkkaa — se oli juuri silloin kun se Ville murhan teki — niin se hyväkäs oli juuri panemaisillaan leiliini, kun ensin oli aikansa viekoitellut mua, että menisin häntä kauppaamaan Kuppilan Iikalle. Mutta kun sai kuulla, että teidän Joonas oli lyönyt Heikkiä…' Voi Johanna, en ilkiä enään", keskeytti Mari.