Kotiin hän kuitenkin lähti ja tapasi piijan tuvassa emännöimässä, suu kiusoittelevassa hymyssä.
"Kun tuolta lemmolta viitsisi kysyä", ajatteli Iisakki itsekseen.
Etsiessään käsiinsä leivänpalan, pari silakkaa ja piimätuopin ajatteli
hän, että tuossa puuhassa se kysyminen nyt menisi ehkä sivumennen.
Niinpä hän kysäsikin, että missä emäntä on?
"Meni Saksaan", sanoi piika ja naurahti.
Sen pitemmälle ei Iisakki kysellyt. Aivan kuin lyötynä söi hän silakan toisensa perään äänetönnä ja vakavana. Pistäysi sitten pihalle, kävi vajassa, seisahtui talliin, raapi siellä päätänsä ja mietti, että:
"Voi lemppari sentään, kun juuri tänä vuotena piti noiden rukiinoraittenkin niin lähteä." Mutta ei huvittanut pitkälle seisoa tuotakaan miettimässä, joten hän saapasti tupaan ja toimellisena kysyi Maijalta:
"Kuuleppas, onko meillä kyllä leipää leivottuna, että riittää, kun tässä kevättyöt alkavat?" Kehui Maija olevan, vaikka ei uskaltanutkaan vakuuttaa sen koko kevättä riittävän.
"Osaatko sinä tappaa vasikkaa? — sekin eilen jäi emännältä teurastamatta, se mustikeen vasikka", sanoi isäntä. Maija arveli osaavansa kyllä siitä hädästä päästää. Ihastuneena, kun tuo piika edes johonkin kykenee nyt kun emäntäkin makuulle joutui, kysäsi hän vielä, aivan kuin ohimennen:
"Onko se saunassa?"
"On ja suutarin muori myöskin."
"Vai on siellä muorikin", virkahti Iisakki hyvillään. Vähän aikaa itsekseen mietiskeltyään kysäsi taas: