"Mitä varten minua tultiin kotiin hakemaan?"
Emäntä oli käskenyt.
"Pitäisköhän minun sinne mennä?"
Sitä ei Maija tiennyt.
Monikertaan käytyään tuvan ja pihan välin jonkunlaisessa kuumeessa, päätti hän vihdoin lähestyä saunaa, pää ja sydän pelkoa ja vapistusta täynnä. Oven ulkopuolelle tultuaan huomasi yht'äkkiä olevansa aivan valmistautumaton ja tietämätön siitä, mitä olisi sopiva sanoa ja millä puheen alottaa tällaisessa tapauksessa. Ovenraosta, sisään katsomatta, sinne pitäisi ensin jotain sanoa, mutta Iisakki tunsi kyllä hyvin suutarin muorin pisteliäisyyden. Ei sille sopisi kovin kömpelösti puhua.
Tästä asiasta miettimään hän istahti saunan kynnykselle. Siinä kyllä muisti olevansa velattoman talon isäntä, jotavastoin teräväkielinen ämmä tuolla sisällä oli vaan melkein ruotilainen, — niin että siihen katsoen kyllä sopisi puhua melkein mitä tahansa. Mutta sittenkin… saamariko sitä voi ämmäin edessä seisoa, kun ne oikein alkavat suutansa soittaa!…
Hänen mieleensä johtui, että Miina tuolla sisässä saattaa hyvinkin olla lohdutuksen tarpeessa ja murehtia sitä vasikan teurastusta ja muita töitä, kun tämä tässä tuli nyt niin kesken kiireen… Kunpa ei siellä olisikaan sitä muoria, niin kyllä Miinan kanssa aina tulisi toimeen…
Vaan siinäpä se vilahtikin mieleen, että mitä hänen tarvitsee muorista välittää. Kun kerran leipäkin riittää viikonpäivät ja jauhoja saatiin myllystä viime viikolla ja Maija osaa vasikan teurastaa, niin kyllähän tässä toimeen tullaan, eikä Miinan ainakaan näiden töiden vuoksi tarvitse murehtia…
Koputtaen ovelle ja lähentäen suunsa likelle rakoa kysyi hän hiljaa:
"Onko siellä ketään?"