"Kuka se on?" kuului saunasta suutarin muorin ääni.
"Minä."
Miina varmaankin tunsi, koska muori nyt sanoi:
"Tule vaan sisään jos tahdot."
"Mitäs minä, ellei pakkoa ole."
Iisakille tuntui nyt helpommalta kun oli päässyt puhelun alkuun. Rauhoittava tyytyväisyyden ailahdus liikahti rinnassa ja lähentäen suutaan uudelleen ovenrakoa kohti, sanoi hän rauhoittavalla, varmalla hellyydensävyllä äänessään:
"Miina, ei sinun tarvitse mitään murehtia, leivät kyllä riittävät, ja jos eivät riitäkään, niin kyllähän leivotuksi saadaan. Siitä uudesta silakkanelikosta ei ole vielä paljon otettukaan, ja Maija osaa kyllä teurastaa vasikan."
Kun ei sisältä kuulunut mitään vastausta, ajatteli Iisakki, ettei häntä täällä kaivata sen enempää, joten lähti tyytyväisenä astelemaan työmaalleen, takaisin kotohakaan.
Kala-Kaija.
Ison Erkin Kaisaa sanottiin Kala-Kaijaksi ja pidettiin hiukan höpsähtäneenä. Kerran tuli Kala-Kaija Vihantamäen tupaan kun emäntä parhaillaan tuoretta voita suolasi. Ja kun Kaija haparoitsi juoruja sieltä ja täältä, mielessään aprikoiden mistä tässä nyt alkaisi laskettaa, että saisi niin paksulta voita leivän päälle kuin mieli teki, — silloin jo emäntä, ohukainen voileipä kädessä, hyypötteli Kaijan luo.