Se atria oli ollut niin erinomaisen naurettavalla tavalla pöytään pantuna. Lisäksi oli kaksi pienoista tytön-tynkkää töllistellyt herrasväen "suuhun" ja niillä oli ollut sormet savessa, jätteenä äskeisestä leikistä ojanreunalla.
Neiti Petterqvistiä jo tahtoi siellä ruveta yököttämään, ja nyt uudestaan kun herra Stormberg asian puheeksi otti.
Mutta pelastajaksi tuli samassa vastaan vanha eukko, joka nöyrästi vetäytyi tiensivuun, suuret pieksut nauhoista yhteen sidottuina ja pieni haarapussi olkapäillä. Stormberg, joka aina keksi, riensi muorin luokse, sieppasi valkoisen lakin päästään ja puristaen muorin kättä tavattomalla riemastuksella huudahti:
"No päivää, päivää, täti kulta! Onpa siitä toki aikoja kulunut kun teidät viimeksi tapasin… onpa totisesti! No kuinka se täti on jaksanut?"
Muori niiasi ja hymyili aivan lakkaamatta, katsoi ystävällistä herraa silmiin, sopersi, ja sai lopultakin siunatuksi:
"Jumala siunatkoon… kun en minä tunne ollenkaan."
Tuo tuli niin hiljaa, nöyrästi ja itseänsä nuhtelevalla äänellä, että olisi luullut muorin tahtovan itselleen sanoa: Minä ansaitsisin selkäsaunan. Stormberg riensi ihmettelemään: "Kuinka! Eikö täti minua tunne, minähän olen teidän sisarenne Kreeta-vainajan pojan poika."
Sitten ei hän enään jatkanut, vaan riensi purskuvaa nauruansa pidätellen toisten luo. Hekin olivat taas saaneet kiini naurun päästä, joka nyt raikkaana ja helakkana kaikui iloisen seuran jatkaessa matkaansa ja silmäillessä taaksensa, että mitä se muori siellä hommailee. Nuori maisteri Stormberg ajattelevan ja vakavan näköisenä huokaili:
"Vanhat unohtavat, vanhat unohtavat." Ja tämä, naurettava huokailu, sai seurueen taasen taakseen tähystelemään sinne, missä vanhus vielä nöyränä ja ihmettelevän näköisenä seisoi ja katseli ilosta remahtelevaa nuorisojoukkoa, jolle hänellä oli ollut onni olla niin suureksi huviksi. Mutta sitten hän yhtäkkiä keksi vasta sen, että häntä oli naurettu ja pilkattu. Silloin vanha, rypistynyt poski alkoi vavahdella ja kirkas, suolainen vesi juosta pitkin ryppyjen monihaaraisia poimuja.
"Niidenpä oli hyvä olla", huokasi hän ja pyyhkäsi nutunhelmalla tuota suolaista vettä, jota jo oli muutama pisara tipahdellut suuren ja ruman pieksunkin päälle, joka riippui olalla haarapussin mukana.