"Kunnioitetut kansalaiset!"
(Samassa alkoi hanurinsoittaja uskollisesti vetää jotain rekilaulunuottia tuolla, — toisaalla parvi tyttöjä kukersi ja riemuansa piti).
"Oi rakas jumala, auta minua puhumaan näille ihmisille jotain hyödyllistä", vilahti Visulaisen ajatuksissa ja sydämmessä vallitsi palava rukouksen henki, aivan kuin olisi ollut hukkumaisillaan. Silloin huomasi hän että kuulijainkin huomio oli kiintynyt hanurinsoittajaan ja meluavaan tyttöparveen. Pari miestä lähti liikkeelle nähtävästi niitä suhdittamaan. Toisten silmistä hehkui suuttumus.
Kaikki tämä tapahtui muutamissa silmänräpäyksissä. Visulainen alkoi puhua.
Kun puhe oli päättynyt, kättenpaukutukset laanneet ja Jaakko Huttunen käynyt häntä kädestä kiittämässä, pysähtyi Visulainen istumaan yksikseen erään pensaston varjoon. Hän tunsi itsensä kovin väsyneeksi ja jäseniin laskeusi veltto puutumus. Nuorisoseuran Amerikkaan muuttava kirjuri nousi lavalle ja kehoitti että laulettaisiin yhdessä "Maamme". Kehoituksessa ei ollut mitään sukkelaa, eikä mitään naurettavaa, mutta moni suu vetäytyi hymyyn aivan kuin olisi hyvinkin naurettavaa laulaa "Maamme"-laulu.
Visulainen tietysti nousi laulamaan. Joku sieltä, täältä yhtyi, mutta mitään yhteislaulua ei siitä tullut. Tuskalla saatiin loppuun pari värssyä… laulu ujui ja kuoli siihen aivan kuin väsymyksestä uupuneena… "Saa nähdä, eikö nyt tule katovuosi", kuuli Visulainen takanansa sanottavan, kääntyi ja näki siinä tanakan talonpojan.
"Saa nähdä", sanoi Visulainen, "hyvin se uhkaa."
"Kovin uhkaa", sanoi talonpoika ja ravisti päätä, "tänä vuonna taitaa tulla Suomessa olemaan kaksinkertaiset hallat."
"Tuo mies tietää jotain!" ihastui Visulainen itsekseen… "Herra Jumala, kun tässä pääsisikin lämpenemään!" vilahti kohottava toivomus hänen ajatuksissaan mennessään kattelemaan miestä ja puhelemaan tämän kanssa.