"Aijotko kotiin, vai jäätkö sitä oloa jo kartanoon?"
"Ruoat ovat kotona, eikä siellä ole ken toisi. Makaamisen aikaa ei tässä kyllä jää ollenkaan. Kello 4 pitää olla takaisin", jutteli mies synkästi.
"Sama on minun", selitti Pekka.
"Kun ei se vaan panisi huomiseksi tinkityötä."
"Senpä se kyllä osaa panna."
Molemmat katselivat varpaisiinsa. Läheni kolmas torppari ja alkoi tosissaan kysellä, vuorotellen toista ja toista silmäillen:
"Mahtavatko arenttipäiväksi tämän päivän merkitä kirjoihinsa?"
Toiset hymähtivät:
"Eivätpä taida… hyvä kun huomisen saa tässä korvaamattomana heidän kirjoihinsa", arveli Pekka.
Heillä oli kuitenkin ollut jonkunverran hauskaa. Eivät kiirehtineet pois, vaikka ohjelma oli jo loppuneeksi ilmoitettu. Parvi torppareita keräysi siinä yhteen kohti. Ne näyttivät niin väsyneiltä, veltoilta ja toimettomilta ja yhtäkaikkisilta. Kellä oli suupielessä, aivan kuin siihen unohtuneena, hymynkierre, minkä naama oli totinen ja synkkäkin. He katselivat nuorisoa, joka kentällä touhusi. Kaikki tanssijat olivat herrasväkeä, joitakuita mahtavampain talollisten lapsia oli mukana, vaan vahva parvi varsinaista työläisnuorisoa seisoi syrjässä katsellen. Pari nuorta herraa ja yksi nainen kehoittelivat heitä innokkaasti mukaan, vaan he naureskelivat hämillään ja vetäysivät taaksepäin. Vihdoin muuan renki, luonnottomasti nauraen, hurjasti keikaillen, heittäysi tanssimaan ja hänen peräänsä eräs torpanpoika. Katselijajoukko helähti nauramaan, vaan tanssivat naiset vetäysivät pelokkaasti huudahdellen syrjään, ikään kuin tässä olisi ollut todellakin jotain pelättävää. Renki toverineen palasi toisten katsojain joukkoon ja suurta melua pitäen siitä, että "noin ne aina pelkäävät, vaikka niin joukkoonsa tahtovat", — lähtivät tanssilavalle, joka oli siitä muutaman kilomeetrin matkassa. Vanhempi väki katosi myöskin kentältä. Mutta nuoret vallassäätyläiset, joita olikin nyt aivan harvinaisen paljon kokoutunut näille juhlille, pitivät niin hauskaa, että viimeiset vasta aamupuoleen alkoivat kadota kartanon isoon päärakennukseen ja mikä minnekin, — samoihin aikoihin kuin isolla ruokakellolla soitettiin työväki kantamaan päivän kuormaa ja hellettä.