* * * * *
Syyspuolella kesää käytti kartanon omistaja kuukauden päivät, tutustuakseen perinpohjin alustalaistensa oloihin ja elämänehtoihin.
Ja kun oli tutkimuksensa perinpohjin suorittanut, istui hän konttorissa monta päivää ja kirjoitti kaikille uudet välikirjat. Jokaisen vuokra-ehdot laskettiin noin kolmasosalla ja puolellakin. Velvollisuus vaadittaessa tehdä ylipäivätöitä poistettiin, samoin useita muita epämääräisiä ehtoja sekä määrättiin pisimmäksi kesätyöpäiväksi 13 tuntia. Vaan sitten lisättiin niihin yksi tärkeä lupaus:
"Jos torppari haluaa torppansa lunastaa palstatilaksi, on hänellä siihen oikeus." Hinta ja maksuehdot kullekin erikseen määrättiin.
Kun kaikki oli valmiina, lähti kartanonomistaja kahden vierasmiehen kera kiertämään torppareittensa luona. Niillä oli määräys sinä päivänä olla kaikilla kotosalla, talon työt saivat odottaa.
Niin tuli tämä lähetystö myöskin Pekan mökille.
Kun toinen kartanonomistajan apulaisista oli Pekalle selittänyt käynnin tarkoituksen sekä lukenut välikirjan, joka oikeutti hänet pitämään nykyisen maansa 50 vuotta, sekä vielä laajentamaan sitä vieressä olevaan suohon, ja tämän kaiken lisäksi vuokraehdot olivat melkein puolta helpommat ja lopuksi oikeus lunastaa se ikuiseksi omaisuudeksi, jos niin haluaa, — jo alkoivat kyyneleet tippua Pekan poskille.
Kun kaikki oli selitetty, kysyi joku Pekalta:
"Ymmärsittekö?"
Pekka astui kartanon omistajan eteen, kopeloi tämän käden omaansa ja puristi sitä kahden käden, katsoi silmiin kyyneltensä läpi ja virkkoi: