Ja kettu teki aasista hevosen juoksun tarkastajan; tämä otti viran iloiten vastaan.
Miten aasi virkaansa toimitti, ei enää kuulu tämän kertomuksen piiriin. Vaan lopputulos on ollut se, että nykyisellä hetkellä ei enään koko avarassa maailmassa liene yhtään aasia, joka vielä olisi virassaan, hevosten juoksun tarkastajana. He, näettekös, eivät kyenneet estämään hevosten juoksua. Päät pystössä, kaulat sankarillisesti kaarella, jouhet upeasti tuulessa heiluen, — sillä lailla kulkevat nämät uljaat eläimet. Hevosen vauhti lisääntyy vuosi vuodelta ja maine kasvaa. Sitä vastoin aasin maine keskittyy yhä enempi — pitkin korviin.
Jesus ja sunnuntaimetsästäjä.
Eräänä sunnuntaipäivänä käveli Jesus vaatimattomaksi suomalaiseksi talonpojaksi pukeutuneena muutamata Suomen maantietä. Aurinko heloitti kuultavalta taivaslaelta ja paahtoi maantien hiekan niin kuumaksi, että matkamiehen jalkoja poltti ja kuumuus alkoi painostaa ruumista. Hän istahti maantien viereen ruohikolle levähtämään. Hiljakkoin oli satanut, maantien vieressä oleva metsä tuoksui hurmaten, laulurastaat, tiaiset, pajupiiparit, närhit ja sirkut lauloivat metsässä tuhatsävelistä, loppumatonta virttänsä. Maantien toisella puolella levisi avara timotee-niitty, jota hauskasti ja elähyttävästi kirjavoi puna-apilan muhkeat, pehmoiset kukkaset. Lukematon määrä hyttysiä ja metsäkärpäsiä hyräili ja surisi matkamiehen pään ympärillä ja ruohikossa hänen vierellänsä samoilivat ahkerat muurahaiset ristinrastin, osuivatpa joskus kaahimaan paljaille jaloille, housuille ja takinhelmoillekin. Muuan sirkka sirkutti etäämmällä, mutta aivan tuossa vieressä oli pari toukkaa kiertynyt puolukkavarvun ympäri. Jesus katseli ja kuunteli. Kaikkialla niin ihana, suloinen rauha. Hänen suunsa vetäysi nauttivaan hymyyn, sitten pani hän kätensä ristiin, otti pois lakin päästänsä ja — kiitti Isäänsä ihmisten puolesta. Hän oli juuri lopettanut, kun metsästä alkoi kuulua jänistä ajavan metsäkoiran ulina ja haukahteleminen. Kohtapa syöksikin jänes ohitse ja koira perässä. Samassa kuului pamaus, — Jesus tunsi jalkansa puutuvan samassa kuin jänes kiljahtaen otti pitkän loikkauksen ja tupertui henkitoreissa mättäitten väliin. Hämmästyneenä tästä äkkinäisestä tapauksesta, ei Jesus aluksi pannut mitään huomiota jalkaansa, vaan tuijotti säälien jänestä, jota nyt takaa ajava koira raateli. Kohta ilmestyi metsästä aukealle myöskin nuori metsästäjä sesettäen ja miellytellen koiraansa. Mutta kun koira näytti jänestä repivän, huusi metsästäjä täyttä kurkkua: "Anna perhanan elukka sen olla!" Jesus säpsähti sitä ääntä. Nousi ja kävi ampujan luokse. Jalasta, johon pyssystä oli useita hauleja lentänyt, vuosi verta.
"Hyvää päivää", tervehti Jesus ystävällisesti.
Sunnuntaimetsästäjä, joka paraillaan purkasi jäneksen sisälmyksiä koiralleen, kääntyi, myöskin säpsähtäen, ja näki nyt edessään köyhän puoleisesti puetun miehen, joka säälien katseli ei ainoastaan jänestä vaan häntäkin. Tervehdykseen ei hän vastannut mitään.
Jesus aikoi istahtaa muutamalle kivelle siihen lähelle, mutta metsästäjä, joka katsoi itsensä arvokkaammaksi tässä joukossa, virkkoi käskijän äänellä: "Enhän minä ole pyytänyt sinua seuraani?" Jesus punastui korvia myöten. Mitään vastaamatta lähti hän ontuen, omaa tuskaansa valittamatta kävelemään pitkin tietä, johon jokaiseen jälkeen jäi verinen pilkku…
Ylistysvirsi valon vastustajain kunniaksi.
Teidän ylistykseksenne, te valon vakaiset vastustajat, ei ole luullakseni vielä koskaan kiitosvirsiä kirjoitettu, sillä kirjoitustaitoinen maailma ei voi teitä ylistää syystä, että te vihaatte sitä. Mutta te olette kuitenkin maailman pylväitä tänään ja vielä huomennakin, sillä teidän käytettävinänne ovat kaikki väkivallan periaatteet ja sota-aseet. Teidän mielestänne on yksilön persoona asetettava kaiken yhteishyvän yläpuolelle, oma etu elämän korkeimmaksi tarkoitusperäksi, käsivarren voima ja väkivallan kauhu kaiken inhimillisen edistyksen johtavaksi periaatteeksi. Te siunaatte sitä aikaa, jolloin kenenkään katse ei ulottunut oman kaalimaan laitoja ulommaksi, jolloin orjat raatoivat palkatta teidän työnne ja te saitte vaan laiskoina partojanne hoitaa ja "voida hyvin". Te nykyiset valon vastustajat ette kyllä ole itse noita riemuaikoja nähneet, mutta te uskotte niiden olleen onnellisia. Sillä kun kirjain oli ihme itse isännillekin, kun kirjoittaa ei osanneet muut kun pappi ja ruununvouti, — ei kukaan kirjoittanut sanomalehtiin eikä kukaan niitä lukenut. Rauhassa saitte te silloin toteuttaa periaatteitanne elämän korkeimmasta hyvästä. Te kokositte, niinkuin muinoin Joosef, aittoihinne viljaa, riistaa ja rahaa pahaa päivän varalle. Mutta muiden pahat päivät eivät teidän sydämiänne koske, sillä teillä ovat vaan omat päivänne. Ja vaikka teidän ympärillänne sadottain pitäjäläisiänne nääntyy nälkään ja viluun, vaikka kipu ja kärsimykset kaataisivat kokonaisia kyliä, ja vaikka niiden sielut valon ja opastuksen puutteessa kuihtuisivat ja näivettyisivät niiden irvikuvien kaltaisiksi [tarkoitetaan noita inhoittavia kuvia, joita kaikkialla tapaa piirreltyinä huoneitten seiniin], joita he piirtelevät seinillensä, — se ei koske teidän sydämihinne. "Sillä kussa on teidän tavaranne, siellä on myös teidän sydämenne." Mutta kun jossain joku nääntyvän näyttää, te niitä perimään riennätte jo ennen kuin riutuva henki vielä on ehtinyt kituvan kuoren heittää. Sillä teillä on melkein jokaisessa kuolinpesässä saatavia ja velkakirjoja, joiden alkuperä on usein hämärä, mutta lainvoima aina pätevä. Siten te lisäilette aarteitanne, tulojanne ja talojanne, liittämällä omiin sarkoihinne kuolevain maita, hävittäen kiinnekirjat ja perintöoikeudet laillisilta perillisiltä, joista teette mieronkiertäjäjoukon, joilla ei ole kontua eikä "kotia mihin päänsä kallistaisivat."
Jos sitten joku uskaltaa teidän toimianne moittia ja edes ihmetellä teidän suuntanne armotonta tylyyttä, jos torpparien akat ja velallisten lesket asiasta itkussa-silmin toistensa korviin kuiskuttelevat, te hymyillen mainitte siinä kärsimyksestä, jota tekonne synnyttävät, sillä teidän ilonne on ostettu köyhäin kärsimyksillä. Mutta kun parku liian suureksi paisuu, kun sen soraäänet alkavat teidän korviinne tunkea ja häiritä teidän nautintoanne, silloin te julmassa vihassanne "panette kätenne akkain suun päälle". Silloin näiden huulet ajettuvat ja kangistuvat, puhe ei enää suju suulla. Mutta he viittailevat ja puhuvat käsillänsä. Ne viittaukset kyllä usein ovat ilkeämmät kuin se sana jonka he sanoisivat, jos puhua saisivat, mutta te ette usko viittausten levenevän eikä niitä kaikkein ymmärtävän.