Ja mitä on nyt tapahtunut? Onko Hilda todellakin sanaa puhumatta lähtenyt, ja missä on poika? Missä on pikku Juuso ja mihin se joutuu, viedäänkö lapsikin häneltä näin kysymättä, jäähyväisille laskematta? Eihän lopullista avioeroa vielä ole tapahtunut, suostumuksensa Juuso oli antanut, mutta muuten ei sen aikaansaamiseksi tehnyt mitään, eikä antanut varsinaista sitoutumistaan…? Vai eikö sitä tarvittanekaan…
Tuo oli kaikki Juusolle epäselvää ja tietymätöntä. Hän tiesi vain sen, että hänen täytyi lähteä siitä pois, nousta pöytänsä äärestä, ottaa paperinsa ja mennä. Ja se paikka siinä pöydän ääressä oli kumminkin käynyt Juusolle jo niin tutuksi, käynyt tavallaan melkein rakkaaksi. Siinä oli hän nyt parin vuoden ajan istunut niin pitkät rupeamat, taistellut, kärsinyt ja miettinyt. Se aika oli ollut tuskallinen aika, ne mietteet olivat olleet enimmäkseen raskaat, vaan tuntuipa sittenkin melkein kaipaus mielessä, kun piti siirtyä siitä istumaan johonkin outoon paikkaan, lähteä taivaltamaan aivan uutta, äkkinäistä tulevaisuutta kohden.
Hänen mietteensä katkasi ovenkäynti ja kun Juuso kääntyi katsomaan, seisoivat kamreeri Holm ja Heikki siellä tavarakasojen takana katsellen miten pääsisivät pujottautumaan peremmäs.
— Sinä olet muuttohommissa, puhuivat he lähemmäs päästyään, — niin, koko kaupunkihan tänään muuttaa. Mihinkä on tarkotuksesi nyt asettua?
— Mihin, — niin, tänne jään Helsinkiin nyt ensi aluksi.
— Täällähän se on kesäkin sopiva viettää työtätekevän miehen. Onko sulla jo syksyksi ajateltua paikkaa tai toimialaa?
— Eipä ole vielä varsinaista.
Vieraat olivat asettuneet siihen arkkujen päälle istumaan ja koettivat pitää vireillä ylimalkaista keskustelua, mutta pian se siihen nukkui pois, kun Juuso ainoastaan lyhyesti vastaili, laajemmalta pakinaan puuttumatta. Istuttiin jo hetkinen ääneti, vaan silloin Juuso yhtäkkiä kysäsi:
— Teillä on kai jotakin erityistä asiata?
Olihan sitä, vastaili Heikki verkalleen. Kamreeri Holm oli hyväntahtoisesti ottanut hoitaakseen heidän, Juuson ja Hildan, asian, hän, Heikki oli lähtenyt vain mukaan Hildan erityisestä pyynnöstä, vaikka hänen olikin vähän vaikea olla osallisena näissä ikävissä selkkauksissa, — varsinkin nykyjään. Ja hän lisäsi, että aikusemmin ei oltu tahdottu ryhtyä varsinaisiin neuvotteluihin, menihän se helpoimmin, kun koko juttu ratkaistiin tuota pikaa yhdellä suorittamalla.