— Minäkö?
— Niin. Voit pitää melkein varmana, ettei sulle mitään kielenkääntäjänvirkaa anneta — ja oma syysi.
— En ymmärrä.
— Oletko käynyt kenenkään luona kumartamassa?
— Kumartamassa? Mutta minähän olen kirjoittanut näytteeni, sen mukaanhan ne arvostelevat, miten tässä nyt enää mikään kumarrus voisi tulla kysymykseen?
— Hm, siinä se nyt on. Tahdotko todellakin tekeytyä niin viattomaksi, että et käsittäisi velvollisuutesi olevan käydä asianomaisilta suullisesti pyytämässä, että sinua pidettäisiin suosiollisessa huomiossa. Sehän on ensimmäinen tehtävä, hakipa virkaa mitä tahansa. — »Kirjoittanut kielinäytteesi», sanot, — vaikka se olisi kuin enkelin kirjoittama…
— Onko siinä sitten vikoja?
— Hm, vikoja! Luota siihen! Voipi se olla hyvääkin kieltä, vaan voi siinä siltä olla vikoja; siinä esim. ei voi olla sitä virallista väritystä, joka täytyy olla kaikissa virallisissa asiakirjoissa.
— Onko siitä joku huomauttanut?
— Kamreeri Holm on, kuten tiedät, yksi lausunnon antaja. Mutta se sinään, vaikka näyte meniskin mukiin, eikähän se huono kuulu olevankaan, niin on persoonallinen huomionosoitus aina välttämätön.