Heikki oli tänä syksynä ensi kerran tullut suomalaiseen klubiin ja päässyt perehtymään sen elämään ja rientoihin. Nyt oli hän jo sinne hyvin koteutunut ja juurtunut, tunsi enimmät puolueen mahtavimmatkin ja muita hän useimpia jo kutsui veljikseen. Kohta alussa oli hän klubissa saavuttanut verrattain huomattavan sijan, olipa melkein kuin luonnollista, että mies hänen kyvyllään ja hänenlaisella maailmankatsannolla sen tulisi tuohon aikaan tekemään. Häntä esitettäessä oli jo huomautettu, että hän oli tuon pirteän nuorisolehden »Kyntäjän» varsinainen sielu … luki muuten lakitiedettä, valmistui piakkoin kandidaatiksi; mainittiin erittäinkin eräästä äkäsestä kieliartikkelista, jonka alla oli ollut nimimerkki H.G. Vanhemmatkin miehet supattivat väliin toisilleen, että sillä on ikäisekseen harvinaisen kypset ja terveet mielipiteet ja ihmeellisen tarkat tuntosarvet.
Taas eräänä iltana oli ukkomiehillä tärkeänlainen kokous sisähuoneessa ja saliin keräytyi nytkin illan kuluessa tavallisuuden mukaan kaarti nuorempia politikoitsijoita. »Kyntäjää» oli äsken uusi numero ilmestynyt ja siitä tällä kertaa keskusteltiin. Huomautettiin taas, kuten monasti ennenkin, kuinka sen sisällys nyt uuden hallinnon aikana oli muuttunut. Sen kirjallinen puoli ja kirjoitukset kaikenmoisista yhteiskunnallisista reformikysymyksistä ja kansanvaltaisuuden aatteista olivat jääneet pois ja sen sijaan oli siihen tullut hetken politiikkaa koskevia artikkeleita. Niissä milloin vaikeroitiin, että maan kaikki raha- ja liikeolot olivat vielä ruotsikkojen käsissä, terotettiin, kuinka tärkeää olisi, että puolue paisuisi mahtavaksi ei ainoastaan vallan ja hallinnon puolesta, vaan myöskin varallisuudessa, ja kuinka aika jo vaati, että omat miehet kaikkialla astuisivat eturiviin. Siinä oli suurpolitiikkaa! Heikille tuli tuon käänteen johdosta kehumista vasten silmiä.
— Aika vaatii sitä, sen olen jo kauan huomannut ja koetin terottaa sitä Vilholle ja Juusollekin, vaikka turhaan, selitti Heikki. — Nykyjään täytyy kieli-innostusta pitää vireillä, se on tärkeätä itse kansan vuoksi. Sillä nyt vasta alkaa se herätä käsittämään, minkälaista vääryyttä se on kärsinyt ja nyt on se vihassa.
— Niin juuri, toistivat toiset, nyt on rauta kuumaa, nyt täytyy takoa ja lietsoa ja puhaltaa nuorisoonkin tuhatta vinhemmin tulta. Se on muuten tärkeätä itse miestenkin vuoksi…
— Se on ollut meidänkin mielipide. Mutta Juuso näkyy yhä olevan toista mieltä, ei politiikkaa nuorisolle, sitä vatkuttaa hän.
— Hm, hänestä on tainnut tulla siellä ulkomailla »eurooppalainen» muun hyvän lisäksi.
— Hän kirjoittaa mulle sieltä sekä yksityisesti että lehteen pantavaksi … niin, täällähän mulla sattumalta onkin hänen kirjeensä mukanani. Luen ehkä palasen siitä.
Heikki otti taskustaan Juuson kirjeen ja silmäili sitä ensin, ennenkuin rupesi lukemaan.
— Niin, tässä alussa hän puhuu Vilhon kuolemasta, hänen aatteistaan ja hänen »jättämästään perinnöstä»…
— Vilho, niin, hänhän olikin »Kyntäjän» varsinainen isä, huomautti joku joukosta. — Vahinko miestä, jonka piti kesken töittensä keikahtaa.