Juuso istui huoneessaan, selaili kouluvihkoja ja oli niitä korjailevinaan, vaan oikeastaan hän mietti, mikähän tästä lopuksikin tulee. Hän silmäili arasti oveen päin odotellen millähän hetkellä Hilda mahtoi tulla kutsumaan hänet päivälliselle ja oliko sillä taas se surumielinen, nuhteleva katse silmässään. Se viipyi, viipyi tavallista kauemmin, — voi, kun se edes jo tulisi…!
— Päivällinen on pöydällä.
— Kiitos, tulen heti.
Hilda oli ainoastaan raottanut ovea, vaan Juuso oli kumminkin näkevinään, että hänellä silmät verestivät niinkuin itkun jäleltä ja äänessäkin tuntui soivan joku surunvoittoinen kaiku. Vai oliko tuo ainoastaan oman mielen kuvitusta, oman pahan omantunnon kajahdusta? Ehkä se oli sitä, ja siitä juuri täytyisikin päästä.
Juuso nousi huoahtaen. Hän ravisti ruumistaan, ikäänkuin pudistaakseen pois pahan mielikuvan, koetti saada kasvoilleen iloisemman ilmeen ja meni sitten verkkasin askelin ruokahuoneeseen.
* * * * *
Tuli lauvantai.
Kun Juuso saapui koulusta kotiinsa, oli hänen pöydällään lippu Heikiltä, joka kutsui hänet seurahuoneelle tutkintopäivällisille. Juuso hämmästyi hyväsesti, hän ei ollut arvannutkaan, kun Heikki oli lauvantai-illasta puhunut, että hänellä silloin olisi jokin erityinen syy ja tilaisuus olla joutilaana. Eikä hän ollut tiennyt Heikin vielä niin pitkällä olevan, eikä sitä olleet tienneet muutkaan. Mutta Heikki olikin, ruvettuaan kerran suorittamaan tutkintojaan, valmistunut äärettömän nopeasti, oli näyttänyt erityisesti kiirehtivän.
Vai juhlapäivällisille! no, eipä muuta kuin juhlatakki päälle ja takasin kaupunkiin, seurahuoneelle.
Astuessaan sinne määrähetkellä Juuso melkein säpsähti sitä komeaa seuraa, johon hän huomasi joutuneensa. Siellä rivittäin yliopiston opettajia, virkamiehiä ja muita yhteiskunnan merkittävämpiä henkilöitä ja nuoremmista, Juuson ikäisistä, miehistä oli koolla mitä vain lie ollut olemassa etevimpiä ja huomattavimpia nimiä, — niin sanottu kerma. Oli seassa joku lahjakas taiteilijakin koristuksena silmää hivelemässä, ikäänkuin korea kukkanen hyvin katetulla ruokapöydällä. Jo ensi silmäyksellä saattoi nähdä, että päivän sankari ei ollut niin paljo pitänyt väliä iloita ystäväinsä kanssa, vaan oli pannut seuran kokoon ikäänkuin viralliseksi, silmälläpitäen miesten edustavaisuutta kullakin alalla.