Alku olikin hyvin juhlallista ja kankeaa; istuttiin tai seisottiin pitkin seiniä, supatettiin kahdenkesken ja tarkasteltiin saapuvia vieraita. Isosti helpotti, kun käskettiin pöytään istumaan, vaikk'ei sekään aivan väleen mennyt. Isäntä itse hyöri edestakaisin, talutti käsipuolesta pöydän päähän mahtavimpia vieraitaan, huonosemmat saivat alempana itse valita paikkansa. Siellä istuttiin sitten hiljaa ja ääneti ja kuunneltiin hartaasti mitä noilla äänenantajilla pöydän päässä, jotka johtivat puhetta, oli sanottavanaan. Yksi ja toinen vain uskalsi sivummalla kuiskasta jonkun kompasen ja sille salakähmässä naurettiin viinilaseja maisteltaessa.
Vaan jo tuli ensimmäisen puheen aika; se pidettiin sieltä kunniavieraiden päästä, oli virallinen, pitkä ja ylistävä. Mainittiin miehen avut kaikki, häneen kiintyneet toiveet ja hänen lupaava tulevaisuutensa, — niitten kunniaksi huudettiin eläköötä ja juotiin maljat. Puheen loputtua alkoi pitkä vaellus pöydän päähän, sankarin kanssa kilistämään. Tämä temppu uudistui useampaan kertaan ja sillä välin syötiin vankasti. Vähitellen, vaikka hyvin varovasti, vilkastui mieliala maistettujen maljojen nojalla, rämähtipä se jo jonkun kerran kaikuvaan nauruunkin. Vaan vasta kun tuo kolme tuntia kestänyt ateria teki loppuaan ja saatiin siirtyä pikku ryhmiin tupakoimaan kahvikupposten ääreen, tuntuivat kahleet ikäänkuin vapautuvan, päästiin helpommille ja huolettomammille oloille. Ja nyt lähtivät illan myöhemmät tunnit nopeasti kulumaan.
Isännyytensä arvossa, saadessaan maljoja ja vastatessaan maljoihin, oli Heikkikin siksiverran tullut laseja kallistaneeksi, että jo kerran hänkin illan myöhemmäksi käydessä heltyi tavallista avomielisemmäksi ja reippaammaksi. Seuran vanhimmat ja arvokkaimmat vetäytyivät useimmat jo vähitellen pois ja jälellejääneistä muutamat jatkoivat vielä puheitten sarjaa siirtyen jo sankarista itsestään hänen vanhempiinsa ja sisaruksiinsa ja etäisempiinkin sukulaisiin, vaan oltiin jo yleensä kyllästyneitä puheita kuulemaan. Yritettiin lauluakin, lasketeltiin sukkeluuksia. Isäntä kulki pöydästä pöytään, kilisteli laseja ja kehotti kilistämään, ei tässä nyt oltu köyhiä eikä kipeitä! Niin tuli hän siihenkin pöytään, jossa Juuso istui, läimäytti tätä olalle ja istui viereen ojentaen lasiaan.
— Terve, sinäkin vanha visapää uinailija, joka aina tahdot seistä akkana virtaa vastaan. Niin, sinullehan minun oikeastaan olisi pitänyt pitää pieni luento nykyisen politiikan pääperiaatteista, — mutta eiköhän se ole turha vaiva?
— Periaatteesi tunnen suunnilleen, niistä ei puhetta, vastasi Juuso samassa sävellaissa kuin Heikkikin. — Mutta siitähän oli kysymys, että selittäisit, mitkä painavat syyt pakottivat muuttamaan Vilhon ja minun pientä paimenpilliä suureksi sotatorveksi.
— Sotatorveksi, no, miksei. Se on pian selitetty. Nykyseen maailman aikaan tarvitsevat ihmiset jo muuta kuin pelkkää siirappia, — tuolle teidän runolliselle haaveilulle ja aatteellisuudelle nauraa jo nuorisokin. Ei riitä nykyjään enään pelkkä tunne, pitää olla jotain kouraan tuntuvaa, jotain suoranaista. Sinun, Juuso, olisi todellakin pitänyt syntyä kymmenkunnan ja toistakymmentä vuotta aikuisemmin kuin synnyit, sinne sinä kuulut luonteeltasi ja siellä olisit luultavasti menestynyt…
— Sieltäpä me juuri nykyjään tarvitseisimme joitakuita mahtavia henkiä, jotka osaisivat osottaa minne suomalaisuuden liikkeen vanhat puhtaat periaatteet tähtäsivät, — se oli jotain aivan toista, kuin mitä nykyjään harrastetaan. Valitettavasti ei minussa ole riittävää tarmoa…
— Ole huoletta, me emme tarvitse sieltä enää noita vanhoja epäjumalia. Joka silloin osasi uneksia kauniisti ja pukea tunteensa koreimpiin sanoihin, se niitti laakereita ja pysyi pinnalla; ne laakerit ovat nyt kuihtuneet. Nyt kysytään järkeä, tunteesta ei väliä…
— Järkeä, niin, sitä pikkujärkeä, jonka avulla vanhojen suurten aatteiden nimessä ajetaan yksityisharrastuksia ja sivuvehkeitä…
— Miks'ei sitäkin, jos tarvitaan. Sokeasti vain ei touhuta, se on pääasia. Jokainen katsoo eteensä ja menettelee sen mukaan, — siinä se on sen suunnanmuutoksen ydin, jota sinä et voi käsittää.