Juopottelevia pitovieraita keräytyi yhä useampia näiden väitteleväin ympärille kuuntelemaan ja ottamaan keskusteluun osaa. Heikki saavutti sanansutkauksillaan ja vetoamalla päivän tositapauksiin useimpain kannatusta, jotavastoin toiset pilkalla, toiset säälillä kuuntelivat Juuson ihanteellisempia mielipiteitä. Tämä kiivastui yhä enemmin ja väitti jo, että ne mielipiteet, joita Heikki edusti ja jotka nykyjään määräsivät suunnan, olivat suorastaan turmiolliset kansalle ja kasvavalle polvelle, sillä ne olivat lähteneitä itsekkäästä katsantokannasta ja olivat omiaan kuolettamaan yhtenäisyystunteet ja kaikki korkeammat pyrinnöt. Esimerkki tarttuu, sanoi hän, eikä aikaakaan, ennenkuin oikeuden ja velvollisuuden käsitteet ovat heikentyneet, ovat sekasin…
Sille naurettiin. Kasvatus ja politiikka ovat eri asioita, muistutti Heikki, ja sanoi suoraan, että olipa onni, kun Juuso ajoissa sattui matkustamaan ulkomaille ja jätti kaiken esiintymisen; sillehän olisivat lapsetkin nauraneet. Julkiseen esiintymiseen Juuso todellakaan ei sovi, siihen vaaditaan paljo enemmän käytännöllisyyttä ja aivan toisenlaista älyä, kuin esim. kaunotieteellisiin mietelmiin, johon Juuson taipumus tähtää. Kiivastuttiin molemmin puolin; Juuso väittää paukautti, että Heikillä ei valtiolliseen eikä muuhun esiintymiseensä ollut mitään muuta ohjenuoraa, kuin oma etunsa, ja semmoista hän halveksi. Heikki taas huomautti ilkkuen, että Juusolla olivat kaikki ohjenuoransa sekasin.
— Mitä sinä oikeastaan tahdot? kysyi hän.
— Ensiksikin minä tahdon päästä vapaaksi sellaisen leipäpolitiikan seurauksista ja edesvastuusta, jota te täällä olette katsoneet sopivaksi minunkin vähäpätöisessä nimessäni harjoittaa. Ja mulla on oikeus ja velvollisuus tehdä se julkisesti.
— Suuret sanat eivät suuta halkase. Sinulle on viisainta, että pysyt kauniisti alallasi ja koetat syrjästä seurata aikaasi, — vaikka tuletkin aina muutamia vuosia ajastasi myöhemmin.
— Syrjään olen vetäytynytkin kaikista näistä riennoista, joita en voi hyväksyä, ja syrjässä aijon pysyäkin, nykysen suunnan aikana on minun mahdotonta »Kyntäjässäkään» työskennellä. Tehtävätä kyllä olisi, vaan minä olen liian heikko suureen isänmaalliseen työhön…
— Isänmaalliseen! Kuule, elä sinä niin pitkälle ajattele, ajattele vain itseäsi…
— Niinkuin sinä ja muut. Mutta vaikka jäänkin syrjään, niin vielä tahdon minä, hitto soi, kerran merkitä kantani, lausua pari totista sanaa ja näyttää ihmisille teidän politiikkanne laadun ja tarkoituksen.
— Kuule, sinä et näyttäisi mitään muuta kuin oman ymmärtämättömyytesi, ja sehän olisi tuhmuutta. »Kyntäjässä» sitä ainakaan et viitsi tehdä, olethan jo jättänyt sen muihin käsiin.
— Teen sen sitten muulla tavoin.