— Ja tiedätkö mikä tuosta olisi seuraus? Joo, että sinulle naurettaisiin, jos ei sinua leimattaisi löylyn lyömäksi.
— Nähdäänpä, ollaanko jo niin syvälle vaipuneita teidän politiikkaanne, ettei totuuden sana enää ollenkaan pysty.
Heikki tuumasi jo jättää koko keskustelun siihen, nousi ja lähti halveksivan näköisenä ja naureskellen poispäin. Vaan vielä pysähtyi hän ja virkkoi pilkallisesti:
— Mikä on totuus? kysyi Pilatus ja jäi turhaan odottamaan vastausta. Ja kumminkin siihen olisi ollut niin helppo vastata: se, mitä yleinen mielipide kullakin ajalla totuutena pitää.
— Niin, se on juuri teidän politiikkanne totuus, vaikkei sitä julkisuudessa näin avomielisesti tunnusteta.
— Ja muuta totuutta, sellaista kaukaista, aatteellista, sitä on ainoastaan runoissa, romaaneissa ja raamatussa..— Vaan se sinään. Sulle antaisin neuvon: elä rupea mitään julkisia protesteja tekemään, sillä vahingoitat vain itseäsi ja sitä olet jo tähän astikin kylliksi tehnyt. Ota järjen päästä kiini, poika!
Juuso oli kiihtyneessä mielentilassa. Nuo mielipiteet, joita hän tässä kuuli hävittömällä avomielisyydellä julkilausuttavan, ne olivat juuri niitä, joita hän kerran oli uneksinut elämäntyöllään vastustavansa ja voittavansa. Ja nyt ne olivat aivan yleisiä koko tässä nuoressa joukossa. Ja enin kiukutti häntä kumminkin se, ettei hän nytkään ollut voinut kylliksi pontevasti, kylliksi nerolla puolustaa kantaansa, joka kumminkin oli ainoa oikea. Oi jospa Vilho nyt olisi ollut täällä! Juuso mietti vielä virkkaa jonkun äkäsen sanan, vaan tunsi, ettei hän voisi tulkita tunteitaan eikä saada tuota joukkoa vakuutetuksi. Ja silloin hän nousi lähteäkseen. Ympärillään kuuli hän toisten huutavan: »Heitä hiiteen houreesi, Juuso, juo!» ja Heikki ojensi hänelle lasia virkahtaen:
— Jos järkimieheksi heittäytyisit, niin voisinpa antaa sulle paljo parempaa ajattelemista, josta todella hyötyisit, — sillä muista sinä omaa hyötyäsi ja tulevaisuuttasikin joskus. Mutta sitä varten sinun pitäisi pysyä alallasi.
Vaan Juuso ei kuunnellut enempää, hän kiitti kesteistä ja lähti. Ja jälellejääneet päivittelivät vähän aikaa, miten mies voi olla noin sokea intoilija, ja siirtyivät sitten puhumaan muista, hauskemmista asioista.
Juuso käveli kotiinsa. Tämän illan seurustelu ja keskustelu oli syvästi häneen vaikuttanut ja siitä oli hänellä kävellessään mieli murheellinen ja pettymystä täysi. Nyt tänään oli hän pitkän poissaolonsa jälkeen ensi kerran tullut selvästi huomaamaan, kuinka päinvastaiseen suuntaan aika oli kehittynyt siitä, mitä hän oli oppinut pitämään oikeana ja minkä puolesta hän oli tahtonut taistella. Ei hän ollut aivan selvillä, mikä oli ollut vakavasti tarkoitettua, mikä liioiteltua leikkiä noiden miesten puheissa ja mielipiteissä, vaan sen hän käsitti, että niitä jalompia pyrintöjä, sitä totuudenrakkautta, jota hän oli tahtonut puolustaa, oli pilkattu ja että yleinen virta kävi aivan uusilla tahoilla. Ja itse oli hän jo sellainen heikko, mitätön raukka, ettei hän voinut astua pontevasti taistelemaan vanhojen ihanteittensa puolesta, kuten hän alkujaan oli aikonut, hän tunsi tahtonsa taittuneeksi ja voimain puuttuvan. — Nyt oli jo turhaa hänenlaisen miehen yrittääkään…