— Vainolaisen arvasitte ääressä olevan?
— Johan sen tiesimmekin, savolaisen oli nuoli. Yö oli jo käsissä silloin, ja väsyneet olivat miehet, mutta ei malttanut Vilppu siihen enää yöksi jäädä, kotiinsa, pirtilleen, piti hänen viipymättä päästä. Läpi pimeän korven, poikki märkien soiden siitä yötä myöten painuttiin Kihoskoskelle päin… Hidasta oli astua pimeää metsää, aamu jo idästä sarasti, kun vihdoin kosken kohinan kuulimme. Mutta lounaasta kajasti samalla toinen valo … siellä paloi Tuiran pirtti.
— Vainolainen oli sinne jo ehtinyt?
— Meitä hän lienee syrjästä väijynyt ja meidän jälkiämme sitten Kihoskoskelle kulkenut, kaiketi saaliita ryöstämään. Ne ryösti ja pirtin poltti.
— Entä Enni — hän oli kai kotosalla?
— Lehmää kuuluu olleen juuri savulla lypsämässä, kun kuuli pirtiltä outoja ääniä. Siihen oli kiulunsa heittänyt ja pirtille katsomaan juossut, — lapsi näet siellä vasussaan nukkui… Mutta ovella oli vastassa outoja miehiä, ne olivat ilkkuen käsiksi käyneet avuttomaan naiseen… Mukaansa lienevät aikoneet hänet ryöstää, koska jo rantaan päin, kosken alle, Vilpun venheen luo, olivat häntä lähteneet raastamaan. Ennin oli siinä täytynyt nähdä, kuinka vainon mies lehmitulelta toi palavan kekäleen ja sen pirttiin viskasi, missä lapsi äitiään itki … nähdä, miten tuprahti tuleen tupa…
— Siihen lapsen polttivat, katalat! No nyt sen jo ymmärtää Ennin surun!
Itkuun oli jo herahtanut Suopellon Leena ja kostea oli silmä yksin Karmalan kylmämielisen emännänkin, kun hän tuvasta ulos hiipi törmälle, paljon kärsinyttä lastaan lohduttamaan. Vihaa liekehtivät miesten silmät, ja kumealla äänellä kyseli jo isä-Tuomaskin:
— Miten pelastui Enni petojen kynsistä, etteivät häntäkin tappaneet?
— Sitä ei Enni-raukka itsekään tiedä, tainnoksiin oli hän raastajainsa käsiin vaipunut, tapellessaan hurjasti päästäkseen lastaan pelastamaan. Lienevätkö puristajat hänen tukehtuneen luulleet vai säikähtäneetkö lienevät jotakin risahdusta metsästä, en tiedä. Tuntuu vain siltä, kuin olisivat kiireellä paenneet pillomuspaikaltaan, koska eivät enää venheelle asti malttaneet mennä, vaan jalan läksivät saaliineen salolle luikkimaan.