Sitä humua oli Tuiran Vilppukin kuullut ja kuulustellut; hänen mielensä oli herkkä syttymään, ja hän oli, liikkuva mies, lähtenyt kulkemaan sinne läntisempiin pitäjiin, Lempäälään ja Vesilahdelle asti, ja siellä oli hän Taavetin tavannutkin. Asiat oli puhuttu siellä miesten kesken pitkin ja poikki, ja palavana miehenä oli sieltä nyt Vilppu palannut. Huovi-Taavetin yksinkertainen neuvo oli se, että kansan pitäisi jo vihdoin itsensä nousta kysymään, mitä myöten oli annettava voutien ja aatelisherrain raastaa talonpoikain aittoja, nousta miehissä joka pitäjästä ja hiihtää talvikelillä niin kauas, kunnes vastaus löytyisi. Kansa oli siellä jo valmis nousemaan, sen oli Vilppu nähnyt, ja hän oli itse nyt kuljeskellut Hämeen itäisemmät pitäjät vieden niihin Taavetin viestit…
Hänen näitä kertoessaan Karmalan saunan lauteilla rupesivat vähitellen Tuomas-isännän silmät kiiltelemään, — Vilpun sanat olivat sattuneet kyrmyniskaisen miehen rinnassa vielä verestäviin säikeisiin, ne olivat ikäänkuin palkeina puhaltaneet kytevää hiilosta. Ja kun taas tuli puhe siitä, että täälläkin Sysikorvessa olisi miehet nyt saatava jalkeille tuota yhteistä asiaa ajamaan, niin jopa loikkasi Tuomas kohona alas lauteilta ja huudahti puhtaan valkoisiin pyhävaatteisiin pukeutuessaan:
— Johan sen sanoin, itsensä ukko-ruunun puheille meidän on päästävä ja joukolla sinne onkin lähdettävä, ei tule apua, jos mies tai kaksi valittamassa käy. Kokoon ne saadaan kyllä Sysikorven miehetkin, itse käyn vielä tänä iltana naapureihin sanan viemässä, ja huomenna puhutaan kirkkomäellä vielä muistakin asioista kuin kirkon pyhistä. — Ja kaimapojalleen hän huudahti: — Vedä välemmin kaatiot koipiisi, Tuomas, joudu sanaa viemään kylille sinäkin, tässä on nyt totuus asiana kerrankin!
Lauri kyseli Vilpulta vielä tarkempaan läntisten miesten aikeista. Mutta isä-Tuomas oli jo mielestään tarpeeksi kuullut. Saunasta rientäessään puhui hän vielä itsekseen:
— Ne löivät minua, herjat, omalla pihallani; käydäänpä koettamassa, minkä kestävät heidän hartiansa! Ja jos ei muuten apua tule, niin tapellaan! Isän into tarttui välittömästi hänen poikaansakin, ja kotiväkensä ihmeeksi poika-Tuomaskin nyt kuin kekrihumalassa tantereella teutaroi ja hihkaisi:
— Tässä vielä tapellaan ja isketään kuin kivikkoahoa vuotien selkää!
Ilokseen näki Sysikorven kirkkoherra pyhäinmiestenpäivänä tavattoman runsaasti laskevan venheitä kirkkorantaan ja miehiä mustanaan kasaantuvan kirkkomäelle, missä eri kulmalaisten oli tapana kuulumisia kysellä ja missä kuljeksivat rihkamasaksat pientä, luvatonta kauppaansa pitivät. Mutta kauan ei se väki messussa viihtynyt, kylmäksi se jäi pyhäin miesten muistoille, joita pappi koetti parhaansa mukaan selitellä. Tuo väki ei juuri rakastanut pappiaan eikä koko kirkollista komentoa. Kirkko oli sen mielestä sitä samaa verottajajoukkoa, jota voutikin; raskasta oli maksaa kymmenykset kaikesta mitä saatiin, ja pappi vaati kuitenkin noina köyhinä vuosina kymmenykset siitäkin, mitä ei oltu saatukaan, — sitä paitsi vielä alituiseen "ruokalisänsä" ja muut pikkusaatavansa. Messussa kansa pistäysi, koska niin oli säädetty, mutta toiset mietteet sen mielissä kuohuivat. Sen älysi pian pappikin, kun näki seurakuntansa keräytyvän männikkömäelle, missä nyt pitkään pohdittiin niitä terveisiä, joita Vilppu oli läntisistä pitäjistä tuonut.
Kaikissa taloissa oli köyhyys ja hätä nyt se ainoa asia, joka mielet täytti, ja siksi herätti Vilpun viesti kohta kirkkomäellä vilkasta vastakaikua. Nälän mukana kulki ruttokin, kauhea spitaalitauti; noita onnettomia potilaita, joilta lohkeilivat jäsenet pois ja jotka hajullaan tekivät elämisen yhteisissä tuvissa terveillekin sietämättömäksi, niitä oli taas tänä nälkäsyksynä ilmestynyt useaan taloon. — Epätoivo jo kietoili kansan valtoihinsa. Jotakin on yritettävä elämisen puolesta, siitä oli tuo kokoontunut kirkkorahvas innostuneesti yksimielinen, ja se kuunteli kuin vapautussanaa Taavetin lähettämiä terveisiä.
— Onko tässä hankkeessa mitään kohtuutonta tai väärää? kyseli Vilppu, väen intoihinsa lietsottuaan. Ja kirkkoväki huuteli vastaan:
— Ei ole, täytyyhän olla herroillakin raja ja talonpojallakin elämä!