Myöhään yöhön istuivat hämäläiset hiihtäjät voudin väljässä tuvassa, rohkeista tuumistaan tarinoiden. Vilkkaiksi kuumenivat verkkaiset veret, vetreiksi sulivat jäykät mielet. Muutamat vetäysivät vihdoin raheille nukkumaan, levätäkseen uusia retkiä varten. Mutta toiset jatkoivat juominkeja huolehtimatta huomisesta päivästä.

Silloin, puolenyön aikaan, rupesi kosken kohinan sekaan kuulumaan kavioiden kopsetta ulkoa jäätyneeltä tieltä. Siitä eivät ensiksi välittäneet huumautuneet talonpojat. Mutta jo erotti Vilppu naisten supatusta eteisestä, kuuli heidän kuiskivan, että "jo ratsumiehet tulevat". Silloin ponnahti hän kuin ammuttu vasama pystyyn pöydän äärestä ja juoksi kohona ulos, synkästi karjaisten:

— Joko ne herjat huoveille sanan veivät!

Ja kotvasen kuluttua ryntäsi hän takaisin tupaan, huutaen hengästyneenä joukolleen:

— Ylös, miehet, ja suksille! Huovit ajavat taloon…! Ulos, muuten ollaan merrassa!

— Huovit…!

Hölmistyneinä nousivat puolijuopuneet talonpojat olutpöydän äärestä ja toiset kömpivät unisina makuultaan pystyyn hakemaan turkkejaan ja tuuriaan, — he eivät tätä uutta hälinää heti ymmärtäneet ja valittelivat, että tyhjentämättä jäi viimeinen kipollinen. Mutta tuskin olivat he ulos ehtineet hakemaan suksiaan pimeältä kinokselta, kun jo parikymmentä ratsumiestä pihalle karahti ja huutaen talonpojilta tien sulki. Siinä oli ritari Jaakko Illen komentama osasto Hannu Kröpelinin linnanhuoveja, joka pääjoukon kulkiessa valtatietä Vesilähteen oli saanut sanan talonpoikaisjoukon yöpymisestä Nokialle. Ja tuo nuori, roteva ritari se nyt siinä kiroili ja komensi:

— Pysykää alallanne, moukat, muuten teiltä listimme päät. Nyt on asia
Vesilähteen takaisin!

Hetkeksi talonpojat liikkumattomiksi pysähtyivät ja vastakkain seisoivat nyt huovit ja talonpojat ääneti pimeällä pihalla. Pakkanen oli yön kuluessa purevaksi kiihtynyt, se puistatti lämpöisestä tulleita miehiä, joiden päässä vielä oluthuurut kohisivat, eivätkä he tienneet, pitikö siinä totella vai tapella. Mutta Vilppu, joka muutamain miesten kanssa ensiksi oli suksilleen ehtinyt, lähti painumaan kosken rantaa ylöspäin, kehoittaen:

— Tänne päin, miehet, huonot huoveja totelkoot!