— Hä, odotatte, napisette… Kyllä minä teille avun tiedän!
Näin puhuen viittasi Krister-herra ovella seisovalle heitukalleen, että tämä ajaisi talonpojat ulos. Mutta keihäsniekka ei ollut vielä ehtinyt liikahtaakaan, kun jo Lauri, joka oli ääneti kuunnellut linnanherran vihoja, astui askeleen eteenpäin ja kuumenneena virkkoi:
— Jos ei täältä raja-asiaamme apua tule, niin tulee sitä toisaalta.
Silloin pyörähti Krister-äijä kuin neulan pistämänä ympäri, keikahti kuin kärppä Laurin eteen ja tiuski hänen nenänsä alla:
— Mitä mukisee der Bube? Mistä muualta se apu tulee, vastaa! Hä?
Lauri totteli käskyä ja vastasi rohkeasti:
— Kaarlo-herralta Turusta. Hän ymmärtää talonpoikainkin tarpeet, ja häneen me luotamme.
Uhkaavasti leimahtivat silloin Krister-herran pienet, vilkkaat silmät, ja käheänä hän sähähti:
— Vai Kaarlo-herran luo aiotte mennä, vai hän suosii talonpoikia, — kyllä tunnen sen kapinavirren! Entäpä jos minä pidän huolen, että ette sinne menekään!
Hänen äänensä vapisi kiukkua, hän ärtyi yhä enemmän, ja sulina tulivat jo hänen suustaan puhtaat suomalaiset sanat, kun hän jatkoi: