Mutta eräänä päivänä heti joulun jäljestä leväytti se vartiahuovi, joka heille oli ruokaa tuonut ja joskus halkojakin tyrmän lämmittämiseksi, oven auki ja käski miehet ulos, — työhön! Niin oli linnanherra nyt käskenyt; kaikki väki, mitä linnassa oli, yksin naiset ja vangitkin, piti komennettaman työhön, jäitä sahaamaan ja uusia rintavarustuksia rakentamaan. Kaupunkilaiset olivat saaneet käskyn lujittaa kaupunkia kiertävän muurin, ja salmen vastapäisellekin rannalle, missä oli linnan latokartano, oli ruvettu varustuksia rakentamaan. Linnanherra, joka syystalven oli murjottanut takkatulensa ääressä kuin karhu pesässään, oli taas ponnahtanut tuhattulimmaiseen toimintaan ja pannut koko linnansa liehumaan.
Tyrmässä istuneille vangeille oli tämä työkäsky mieluinen vaihtelu, he vain ihmeissään vartialtaan kyselivät, mistä tämä yhtäkkinen muutos nyt johtui. Eikä ollut vartiakaan salaperäinen kertomaan sitä vähää, minkä hän tiesi. Airut oli äsken tuonut linnaan useita kirjeitä, ja niistä tämä hälinä johtui, — linnanherra oli niistä suuttunut niin, että oli ollut silmät repiä viattomalta viestintuojalta. Ja nyt linnassa kerrottiin, että kuningas oli tainnut sittenkin lopullisesti määrätä tämän Viipurin linnan marski Kaarlo Knuutinpojalle. Tämä oli viime syksynä saapunut suurella laivastollaan Tukholman linnan alle, ja siitä olivat herrat siellä niin säikähtäneet, että olivat tinkimättä suostuneet marskin kaikkiin vaatimuksiin.
— Sen laivaston me syyskesällä lähtevän näimme, kehui Lauri innoissaan. — Mutta Krister-ukko ei taida aikoa sittenkään linnastaan luopua?
— Ei hinnalla millään, vakuutti vartia. — Mutta marski kuuluu aikovan tulla aseväellä linnan ottamaan. Hänen apumiehensä, ritari Eerikki Akselinpoika, värväilee parastaikaa lisää väkeä koko Länsi-Suomesta ja Viron puolelta, saapuakseen tänne suurella sotajoukolla Viipuria piirittämään. Niin ovat kertoneet airuet ja siksi täällä nyt sellaisella kiireellä talvisydännä varustuksia lisäillään ja uutta väkeä harjoitetaan, — näettehän, kuinka siellä komennetaan nahkapoikia linnanpihalla.
— Ja siksi meidätkin nyt sillantekoon laskettiin. Eipä hullummaksi, ahdasta olikin yöt päivät siellä yhdessä kolossa elää!
Niin iloitsi Sipi. Heidät pantiin näet muiden vankien kanssa rakentamaan siltaa linnansaarelta salmen yli Tervaniemen latokartanoon. Ja Hämeen miehet mursivat mielitöikseen kiviä rantakallioista ja vetivät niitä kivikelkalla silta-arkkuihin, sillä nythän he, vaikka vartioituinakin, saivat toki olla ihmisten ilmoilla, keskustella toisten vankien ja veropäiväläisten kanssa ja kuulla, mitä maailmassa tapahtui. Mutta linnan oma väki oli tyytymätöntä tähän uuteen touhuun ja murisi usein salaa työnsä sekaan. Liian pingoitettua oli sen mielestä tämä pakotettu toimeliaisuus, koskaan mies ei jaksanut tyydyttää kaikkea, mitä ankara isäntä häneltä vaati. Miehistössä oli vain pelkoa isäntäänsä kohtaan, suosiota ei.
Niin kului sydäntalvi ja aurinko rupesi jo korkeammas taivaalle kohoamaan, lämmittäen lumisia maita. Eräänä kevättalven päivänä näkivät Hämeen miehet, vetäessään tapansa mukaan kelkalla kiviä silta-arkkuihin, että sinne samaan työhön oli taas ilmestynyt kaksi uutta vankia, — Krister-herra piti tänä talvena hyvää huolta, etteivät hänen tyrmänsä tyhjinä olleet. He katsoivat ensiksi kaukaa noita uusia tulokkaita: talonpoikaisia miehiä olivat hekin, ja tutuilta he tuntuivat liikkeiltään, vaikkei turkinkaulusten alta kasvoja näkynyt. Illalla he kyselivät vartialtaan, mitä vieraita nämä uudet olivat, ja saivat tietää heidän olevan Savon puolen talonpoikia, — lienevät valittaneet Kristerin uudesta ylimääräisestä sotaverosta, ja sellaiset vieraat ankara herra tyrmään pisti ja työhönsä pani. Seuraavana päivänä katsoivat hämäläiset työtovereitaan vielä tarkemmin.
— Mutta onhan tuo leveänaamainen punaparta Pouta-Paavo, virkkoi Sipi, joka Sotasaaren neuvotteluista sovinnon-savolaisen hyvin muisti.
— Se on, myönsi Lauri. Mutta hän puolestaan tähysteli tarkempaan tuota toista, lyhyttä, hartevaa jässäkkää, ja virkkoi hetken kuluttua:
— Eikö ole arpi tuon tanakamman miehen otsassa, lakkiturvelon alta sitä vähän näkyy?