Mutta samalla huomasikin piispa Laurin ja viittasi hänet puheilleen:
— Tiedätkö, nuori mies, onko tämä järvi Hämeen vaiko Savon puolta?
Ujostellen astui nuori talonpoika mahtavan hengenmiehen luo ja vastasi:
— Taitaa olla melkein siltä väliltä. Meidän takamaihin tämä järvi aina on luettu, mutta nyt savolaiset joka kohdassa pyrkivät työntymään meidän erämaille ja vesille.
Piispa hymähti. Taas sama valitus, jota hän pitkin matkaansa oli Hämeen rintamaan laitaa kulkiessaan joka kylässä kuullut. Saattoihan hän jo arvata kuulevansa sen tältä juuri miehistyvältä nuorukaiseltakin, jolla kuitenkaan ei voinut olla paljoakaan omaa kokemusta takamaariidoista. Ja piispa kysäisi äkkiä:
— Vihaatko sinäkin jo savolaisia?
Veret kohosivat nuorukaisen ohimoille, olipa kovin äkkiä tullut se kysymys. Mutta äskenpä hän juuri oli sitä ajatellut, ja hetkeäkään empimättä hän nyt vastasi:
— Vihaan!
— Miksi, — mies sinun iälläsi jo?
— He ovat sukuni vihollisia, meitä ovat he aina vainonneet, minulta isän tappoivat — ja äidin.