— On linnassa kahdeksan vankia, vastasi vouti, — mutta niitä voimme piirityksen aikanakin työhön käyttää.
— Ei, niihin ei ole piiritysaikana luottamista, ne on poistettava.
— Laskemmeko heidät siis menemään! kysyi vouti.
— Menemään! — viipottaako päätäsi, vouti, vangitko menemään, suoraan vihollisten puolelle!
— Mitenkä siis?
— Mitenkä, — onhan meillä hirsipuu!
Kavahtaen vetäytyi jäykkä linnanvouti, jolla kumminkin oli kansan kesken "kovasydämen" nimi, hän kun arkailematta aina täytti herransa kovimmatkin käskyt, nyt askeleen taapäin. Eikä hän kotvaan aikaan mitään puhunut. Krister näki hänenkin epäilevän ja kivahti:
— No, mitä viivyt?
Vakavana astui silloin tasatuumainen vouti herransa eteen ja virkkoi:
— Vankien joukossa on karanneita huoveja ja rääveliläisiä pettureita, — heidät hirtettäköön! Mutta siellä on neljä sydänmaan talonpoikaa, jotka ovat vain tulleet valittamaan taloudellisista huolistaan…