Mutta Viipurin linnan sisäpihalla, tallin luona, seisoivat lapiot kädessään Kristerin talonpoikaisvangit, luoden katvepaikoilta pois jääiljankoa, ja vain harvakseen, hiljaisella äänellä he sanan vaihtoivat. Mutta kun Tapani tuli tallista, asettui hän kahareisin lapiomiesten eteen seisoman ja sanoi:
— Jos linnanherra vielä näihin aikoihin eläisi, niin olisi teidän kaikkien niska muuatta tuumaa pitempi.
Tapani oli näet jo kuullut ovinihdiltä syyn vaakunasalissa tapahtuneeseen riitaan ja ukon kiihtymykseen, ja kertoi siitä nyt vangeille, joiden selkäpiitä kylmät väreet karmivat.
— Mutta tulipa toinen tuomari väliin, virkkoi vakavana Pouta-Paavo. Ja
Sipi lisäsi:
— Niin, se oli Jumalan tuomio!
Ja tämä Sipin sana kulki tallista tupaan ja tuvasta turulle ja kaikkien mielissä se uskovan vastakaiun löysi. Jumalanäiti se näin rankaisi julmurin syntisen aikeen; olihan Pyhä Neitsyt jo pääsiäisyönä Krister-herraa uhmailustaan varottanut, mutta tämä ei ollut sitä totellut. Ja Viipurin linnakirkon Maaria-neitsyen puisen veistokuvan ihmeitätekevään voimaan uskoi kansa siitä päivästä pitäen entistään kiinteämmin. —
Seuraavana aamuna — se päivä oli viimeinen huhtikuuta — keskustelivat Viipurin linnan pihalla Kristerin vangit työnsä lomassa siitä, mihin heidän nyt olisi ryhdyttävä. Yhdessä oli vältetty kuoleman vaara, yhdessä he nyt aikoivat joko pakoon luikkia, — ja se olikin jo varsin helppoa, — tai odottaa Kaarlo Knuutinpojan tuloa Viipuriin. Kumpi oli tehtävä? Silloin ratsasti pihaan täyttä neliä eräs Kristerin huoveja ja huusi viskautuessaan alas vaahtoavan hevosensa selästä:
— Eerikki Akselinpojan joukot ovat neljän tunnin matkan päässä
Viipurista, ennen iltaa ne ovat täällä.
Ja hän kiirehti viemään sitä viestiä linnan huoneisiin, joissa Krister-vainajan pojat juuri voudin kanssa neuvottelua pitivät. Hetken kuluttua laskeusivat nämät ritarit kaikki kolme Olavintornista alas ja vanhan linnanvoudin Björn Degenin ratsua käytiin kiireesti satuloimaan, — viisi ratsumiestä komensi hän mukaansa. Hän aikoi — niin tiesi jo linnanväki — ratsastaa Eerikki Akselinpoikaa vastaan ilmoittamaan, että Krister Niilonpoika Vaasa on kuollut ja että hänen poikansa aikovat, kuninkaan määräystä totellen, pyhän Valpurin päivänä luovuttaa Viipurin linnan Kaarlo Knuutinpoika Bondelle.
— Huomiseen viipyköön Eerikki-ritari, silloin hän vastarinnatta saa linnan avaimet, silloin olemme me jo täältä poissa, — niin virkkoi lähtevälle voudille vakavana synkkämielinen Niilo Kristerinpoika.