Haalistunut muisto, jonka muut huolet ja riennot taas olivat umpeen ajaneet, palasi nyt vähitellen marskin mieleen. Hänelle kävi yhtäkkiä selväksi, keitä nuo kauan odottaneet talonpojat ovat, ja samalla hän oivalsi senkin, että Krister-herra oli nähtävästi nuo erämaan asiamiehet talvikauden vankinaan pitänyt. Hänen tuntonsa soimasi häntä siitä, mitä hän oli unhottanut ja laiminlyönyt, ja hän lähetti nyt kiireesti huovin hakemaan talonpoikaislähettiläät heti puheilleen. Sillä välin Degen-vouti marskille kertoi, miten salon vieraita oli linnassa kohdeltu ja kuinka lähellä hirsipuuta nuo viattomat talonpojat jo olivat olleet, kun Krister-herran hänen oma kiukkunsa oli korjannut pois. Sitä marski varsin vakavaksi käyneenä kuunteli, sillä hän muisti nyt taas, mikä merkitys sillä erämaakysymyksellä oli, jonka selvittämistä Lapinkorven asiamiehet kulkivat pyytämässä, ja hän päätti nyt rutosti ja ravakasti ajaa talonpoikain toivomukset perille. Jo ennenkuin nämä hänen puheilleen saapuivat, kääntyi marski senvuoksi Olavi Niilonpoika Tavastin puoleen, joka hänen seurueessaan oli Viipuriin tullut, ja virkkoi tälle:
— Sinä tunnet tietysti Hämeenlinnan voutina nuo talonpoikain erämaariidat ja heidän takamaataistelunsa. Niistä on meidän nyt tehtävä loppu, sinun on juuri tänä kesänä otettava se juttu selvitettäväksesi!
— Siis käytävä raja Hämeen ja Savon takamaiden välille, — sepä ei olekaan mikään pieni patikkamatka.
— Juuri niin, selvä ja varma raja on sinne käytävä. Ja laskenpa tunnonasiaksesi, että sen tehtävän huolellisesti ja ymmärtävästi loppuun asti ajat, — se on suurempi kysymys kuin me nyt ehkä luulemmekaan! Saat täällä jo tehdä tuttavuutta niiden talonpoikain kanssa, joiden pariin sitten kesällä joudut, ja linnueestani saat valita mieleisesi miehet matkallesi.
— Ehkäpä olisi Viipurissa ensi kesänä iloisempaa kuin salolla sääskisodassa, vastasi hilpeä ritari. — Mutta olkoon menneeksi, minä lähden!
Kädestä taas marski puristi talonpoikaisia miehiä, kun heidät nyt hänen eteensä saatettiin, ja avoimin, luottavin katsein he hänen puoleensa kääntyivät, — hän oli jo voittanut savolaisten sydämet yhtä ehyeltään kuin ennen hämäläisten. Ja vielä kerran kuunteli hän heidän erämaavalituksiaan, jotka nyt molemmilta puolin kohdistuivat siihen, että esivallan toimesta takamaille vihdoinkin raja käytäisiin.
— Se käydään tänä kesänä, vastasi marski heille päättäväisesti, — tämä jalo ritari Olavi Niilonpoika tulee sitä nyt teille käymään. Ja syksyllä sitten pidetään maakuntakäräjät Hollolan Lahdessa, jonne itse saavun ja jossa rajankäynti vahvistetaan.
Hetken kuluttua marski kertoi jo tarkemmin talonpojille sen menettelyn, jonka hän nopeasti oli mielessään suunnitellut. Sekä hämäläisten että savolaisten tulee nyt jo heti keväällä valita luotetut miehensä edustajikseen rajankäyntiin. Mutta sen lisäksi on puolueettomiksi lautamiehiksi kutsuttava neljä Pohjanmaan talonpoikaa, jotka Sisä-Suomen takamaat tuntevat. Juhannuksen aikaan tulee kaikkien näiden kokoontua Tähkäjärven Naulasaareen, joka rajan eteläpääksi jo tunnetaan ja tunnustetaan. Sinne saapuu silloin myöskin Olavi Niilonpoika miehineen, ja sieltä käydään raja sitten etelästä pohjoiseen, sitä mukaa kuin asianomaiset itse ja valitut lautamiehet siitä sopivat, ja rajapyykit merkitään rajakirjaan, joka sitten tuodaan maakuntakäräjille vahvistettavaksi. Ken sen jälkeen toisen heimon puolelle rajaa pyyntimatkoille lähtee, se rangaistaan kihlakunnanoikeudessa kuin varas ainakin.
— Ja siitä tulee silloin ikuinen raja ja ikuinen rauha, huudahti marski lopuksi itsekin innostuneena. Mutta sydänmaan miehet kuuntelivat sitä marskin puhetta kuin kaunista soittoa, — suunnittelihan hän heidän omien sydäntensä hartaimpia toivomuksia, joiden he nyt vihdoin toteutuvan toivoivat. Ja siksi he mielissään siunasivat talonpoikain ystävänä Viipurin uutta herraa, kun he hänen linnastaan hetken kuluttua palasivat. Mutta silloin paloikin jo Viipurissa pitkään viipyneiden talonpoikain mielissä ylivoimaisena ikävä päästä vihdoinkin taipaleelle, kotimatkalle. Nopeasti he nyt asiansa kaupungissa toimittivat, heittivät hyvästit Hepo-Kaaperin tupaan ja sitoivat jo samana päivänä kontinviilekkeet rinnalleen ristiin. Mutta ennenkuin he kääntyivät kaupungin portille, poikkesi Lauri vielä rantakadulle saksain rihkamakauppoihin, joissa myytiin noita monia kauniita kiiltokaluja, joita novgorodilaiset kauppiaat olivat kuljettaneet aina Persiasta ja Arapiasta asti ja Viipuriinkin kaupan tuoneet. Ja siellä hän kaivoi esille mekkonsa syvimmästä poimusta ne säästöhopeansa, joihin hän Turkuun tuomansa revonnahat oli vaihtanut. Nyt hän antoi niiden mennä, — osti saksalta hopeaiset vyöllisvitjat, sellaiset pitkät kiertovitjat, jommoisia hän oli nähnyt Karjalan naisten mieluisimpina koristeinaan käyttävän. Sipi katsoi suurin silmin sitä ystävänsä tuhlaavaisuutta, arvasi jonkun kotipuolen immen nyt nuoren miehen muistoissa asuvan, ja virkahti:
— Taidatpa kihlat ostaa?