— Varalta ostan, jos tarve sattuisi…
Karja-portilla odottivat heitä jo Savon miehet, joiden kanssa alkutaival oli päätetty yhdessä kulkea, — heidän oli vielä keskenään sovittava läheisen rajankäynnin valmistuksista ja siihen valittavista luottamusmiehistä. Sinne saapuivat myöskin Vilppu ja Heino kotiinlähteviä omaisiaan hyvästelemään, ja varsin vakavina linnan asemiehet nyt maantietä astuivatkin iloisten korvenmiesten rinnalla. Vilppu rupesi jo heti ensi sanoikseen kertomaan, että hän aikoo pyrkiä Olavi-ritarin mukana rajankäyntiin, päästäkseen samalla käymään Karmalassa, jossa häntä odotti vaimo ja lapsi, — jo oli näet talvella poika syntynyt sen poltetun sijaan, siitä oli hän viestin saanut, vaikkei hän ollut lastaan vielä nähnyt. Hän puhui, Ennille terveiset laittaen, pitkään ja lämmöllä niistä kotitoiveistaan. Mutta ääneti ja murjottavana kulki hänen vieressään Heino, puhumatta mitään kotiintulostaan taikka terveisistäkään. Hänelle senvuoksi Lauri virkkoi:
— Entä sinä Heino, etkö pyri mukaan sinäkin, kotipuoltasi näkemään taas pitkästä ajasta?
Heino ei nostanut silmiään tiepuolesta, jonka nuorta nurmennukkaa hän näytti hyvin tyystin tarkastavan, ja vastasi hiljaa:
— Eipä taida minun olla sinne tulemista … vihalla minut isäni kirosi, vihalla taitaisi taas Karmalasta ajaa.
Mutta Sipi näki nuoren miehen mielen ylen matalaksi vajonneen, ilmeisesti koti-ikävä häntäkin vaivasi, eivätkä hänen ahavoituneet, parroittuneet soturinkasvonsa sitä täysin voineet salata. Ja nuorta miestä rohkaistakseen kävi Sipi silloin iloisemmin puhumaan:
— Eipä tiedä niitä vihoja, luulenpa Tuomaan sisussa katumistakin nähneeni, kun hän arvasi sinun hänet Vesilahdelta auttaneen. Tule pois kotikulmille sinäkin, Heino, ehkä siellä pian hääjuhlatkin saadaan, — Lauri jo Viipurista kihlat osti!
Jo vilkastui Heinokin ja kysyi:
— Saadaanko, Lauri, häät, joko sinulla on siellä siippa tiedossa?
— Mistäpä minulla, joka maailman jaloista palaan. Mutta kuka tietää…?