— Morsiamelleen on kosijamies antanut voittosolkensa sovinnon merkiksi!
— Ja kas … nyt jo Anja kihlavitjat vyölleen sitoo! —
Näistä Savon ja Hämeen pääsukujen yhdistävistä kihlajaisista puhuttiin paljon molempain heimojen kesken, ja heimosovinnon liittona tätä juhlaa jo heti pidettiin. Ja näihin juhliin viitattiin vielä vastakin, milloin yrittivät särkymään naapuriheimojen välit. Sillä ne olivat iloiset kihlajaiset, joita kesti pääksytysten kaksi päivää ja joiden varrella miesten kesken sovittiin rajankäynnistä ja takamaiden jaosta. Ja taipaleelle asti uudet sukulaiset Sipin ja Laurin saattoivat, kun nämä vihdoin kolmantena aamuna läksivät astumaan laajan erämaan poikki kotoisia kyliään kohden. —
Vahvajärven Juuritaipaleeseen Sysikorven matkamiehet tavallisuuden mukaan yöpyivät. Mutta kun he kahden siinä nuotion ääressä olivat kesäisen yön viettäneet, niin eivätpä he heti aamulla lähteneetkään taivalta jatkamaan.
Lauri oli noussut aamukeittoon rannasta vettä hakemaan. Mutta rantaan mennessään hän pysähtyi hetkeksi törmälle tuota yöpymäpaikkaa katsomaan, pysähtyi samalle rinteelle, jossa hän kerran oli piispan hevosia paimennellut ja kuunnellut heimonsa vanhoja tarinoita. Tuntuipa niin houkuttelevan viehkeältä nyt taas tuo tyyni lahdenpohja salovaarojen välissä, niin herttainen, syvä rauha tuntui vaalivan tuota korpikuusien poimussa piilevää aamupaisteista nurmiaukeaa, että se ikäänkuin sitaisi mieheltä askeleet ja ajatukset. Aivan vieressä siellä kuului harjun takana kevätkäki kukahtelevan, mutta alempana rannassa seisoi kurki märän mättään nokassa katsellen kuin miettijämies lahden suulle, jossa pienet aallot toisiaan kepeästi ajelivat, niinkuin olisivat ne olleet kevätsulaa ihastelevaa Ahdin väkeä, — mikään ei siellä luonnon syvää hiljaisuutta häirinnyt. Siksi Lauri siihen melkein kuin lumoutui.
Mutta jopa laskeusi Sipikin nuotiolta siihen törmälle ja kysäisi
Laurilta:
— Näetkö lahdelta mitään, vai muisteletko näillä rannoilla taas viime kesänä käynyttä tappelun rysyä?
— Muistin vain piispan tästä Juuritaipaleesta kulkiessaan virkahtaneen, että tällä törmällä olisi talonpaikka mukava ja kaunis.
— Niin sanoi silloin piispa, ja tähän se uhkasikin uudistalon puuhata, jotta saataisiin majatalokin matkamiehille. Mutta unehtuneenpa näkyy ukolta se tuuma.
Niin nyt Sipikin muisteli. Mutta Laurin mieli oli kovasti kiintynyt siihen uudistalo-aatteeseen. Hän jatkoi hetken kuluttua: