— Tiesin täällä talon löytäväni ja jopa arvasin Anjan ja Laurin siitä tapaavani, mutta enpä uskonut ehtiväni hääjuhlain rääpiäisiin. Sen parempi, kun kerkesin, minulla on tähän uudistaloon terveisetkin tuotavana. Mutta, Anja-emäntä, onko sinulla oluttilkka vielä jäljellä janoiselle kulkijalle?
— Vielä on tilkka häätalon tuomisia…
Juodessaan viskasi hän rohkaisevan sanan nuorelle emännälle ja puhutteli leikkisästi Savilahden kassapäitä, — kaikkien ystävä hän oli, ja varsinkin nuorten, joiden kehitystä hän oli koettanut lempeällä kädellä ohjata. Kiertävä harmaamunkki tiesi ja tunnusti, että puhdas uskonnollinen jälki hänen käännytystyöstään tämän salokansan keskuudessa ei ollut suuri. Mutta metsäkyliä kierrellen oli hän alituisesti tuon kansan keskessä seurustellut ja siten sen mieliin ja käsitykseen paljon vaikuttanut, — siten hän oli opettanut sitä kunnioittamaan sitä ristin oppia, jonka nimessä hän täällä kuljeskeli. Hän ei ollut leipäpappi, joka salokyläläisiä sakotteli laiminlyödystä kirkonkäynnistä taikka tihuntirästeistä, köyhänä tuli hän köyhään tupaan, söi talonpoikain pöydässä eikä hän opetustoimestaan mitään palkkaa vaatinut. Siksi kansa häneen luottikin enemmän kuin virkapappiinsa, häntä se mieluummin rippi-isänään käytti ja hänen neuvostaan se jo hätänsä hetkellä ristinmerkin teki, vaikka sydämessä asuikin vielä pakanallisen viisikannan kuva.
— Niin, Lauri, piispa muistaa vieläkin tämän Juuritaipaleen, — puhui munkki, annettuaan Anjalle haarikan takaisin, — hän se sinulle viestin laittoi!
— Mitä, piispako? kummasteli Lauri.
— Niin, piispa kyseli minulta näitä Hämeen ja Savon rintamaiden välejä, ja silloin hänelle mainitsin, että sinä juuri olet uudispirtin rakentanut tähän Vahvajärven rannalle, jossa hän kahdesti on yönsä taivasalla viettänyt. Hyvin hän tämän paikan muisti, kertoi itse tänne aikoneensa majatalon perustaa ja siksi tämä sinun uudispirttisi hänen mieltään ilahdutti. Ja ennenkuin Turusta lähdin, antoi hän minulle tämän kirjan sinulle, Lauri, tuotavaksi…
Munkki veti poveltaan suuren, sinetillä varustetun pergamentin, jonka hän Laurin kouraan pisti. Kummastellen sitä kaikki katsoivat ja ällistyneenä Lauri kysyi:
— Mikä kirja se on, isä … mitä siinä luetaan?
— Siinä lahjoittaa piispa sinulle kaikki nämä Vahvajärven maat, kun sinä vain matkamiehille yösijan majassasi annat…
— Sepä on sievä huomenlahja, virkahti Suopelto innostuneena.