— En täällä, — tulitte hämäläisten vanhoille erävesille, täällä ei sovinto säily.
— Miksei säily, onhan täällä vettä useammillekin!
Siihen tytön kysymykseen eivät Hämeen miehet vastaamaan käyneet, ne asiat eivät naisille kuuluneet. Ja keveämmäksi käänsikin heti Vilppu-veitikka keskustelun:
— Tule venheeseen, tyttö, tuttujasi tapaamaan!
Tyttö nauroi.
— Veisitte ehkä väkisin mukaanne!
— Tokkopa pahoin vikiseisit?
— Tulkaapas koettamaan, nouskaa törmälle!
Laurin veret olivat ruvenneet kuumenemaan, hän meloi venheensä kallioon kiinni ja tarttui sen halkeamassa kasvavaan rantakoivuun, virkkaen:
— Jospa tulisin, huudonko päästäisit, tyttö, vai pakoonko juoksisit, — niin, mikä olikaan nimesi?