Mutta tuokion kuluttua suli vanhuksen kasvojenilme taas rauhallisemmaksi. Hän näki venheiden suuntaavan matkansa toisiin lahtiin, ohi Mustanahon rinteen, nähtävästi kirkolle pyrkivät. Sinnepä menkööt, siellä komentonsa pitäkööt, kunhan nämä kotoiset lehdot heiltä rauhaan jäävät. Sinne menee kai Marketta niitä kuulemaan, Tuomas ei jouda, muita ei haluta, — sinne painukoot ohi Karmalan vanhojen karsikkokumpujen!
Venheet katosivat niemen taa ja vanhus pääsi taas jatkamaan matkaansa kotilahden poukamaan, jossa talo solkikoivujen suojassa piiloili. Eikä hän koko piispankomentoa sen enempää ajatellutkaan. Hänen mieleensä palasi taas äsken halmeella sattunut keskustelu ja sen ristiriidat ja vaikuttimet täyttivät hänen mielensä kokonaan. Päätös, että hän kerran vielä, vaikkakin vanhana ja ikäloppuna, lähtee Lapinkorpeen, elähdytti häntä yhtä lämpimästi kuin äsken Lauria, sinne hän ikävöi nuoruutensa ja miehuutensa mieliretkille ja toimimaille, eräjärville!
Nyt se päätös oli toteutettava!
* * * * *
Mutta lehtojen keskelle raivatulla halmeaukealla raatoi edelleen isä poikineen, päivän yhä korkeamma kohotessa taivaalle, yhä kuumemmin hartioita paahtaessa. Eri mielikuvat risteilivät siellä raatajain mielissä. Isän ajatukset kuvastuivat hänen liikkeistään selvästi joka kerta, kun hän raskaan puuauransa hartiavoimalla kohotti ja sen taas entistä syvemmä painoi poltetun maan kovaan kamaraan. Ja poika-Tuomaan kuokka näytti uskollisesti näitä isän mietteitä säestävän. Laurin kirves taas kalkahti iloisesti ahon rinnassa, kun hän rankaa aidaksiksi halkoi, ja hilpeästi hivelivät hänen mietteensä sitä tulossa olevaa pyyntiretkeä, jota ei nyt kestäkään päivän eikä viikon, vaan keväästä syksyyn yhteen menoon. Koko kesän saa hän miesjoukossa eriä samota, tarvitsematta pölyssä kuokkia ja kuunnella sedän kuria!
Mutta nuorimman vesan, Heino-laiskurivekaran, mietteet, ne ne olivat kaikkein levottomimmat hänen siinä nyt vihapäissään kannon juuria katkoessa. Hänen nuorta sydäntään valvoi isän ankara kuri ja tuo jyrkkä eräretkikielto; hänen sisässään iti uhman siemen ja hän tunsi, miten se kasvoi ja koveni, vaikkei se vielä tarkkapiirteistä muotoa tavannut. Tuontuostakin lennähtivät hänen katseensa tuon säälimättömän kyntäjän puoleen, joka uhkasi hänet tähän kuokkaan kytkeä, mutta samalla hän tunsi, että sen uhkauksen hän tyhjäksi tekee. Väliin hän säikähti itsekin tuota sisuaan, mutta se ei jättänyt häntä rauhaan, joka kuokaniskulta se uudisti hänelle kysymyksen:
— Miten, milloin? Miten, milloin?
II. PIISPA TARKASTUSMATKALLA.
Se piispanmatkue, jonka Erä-ukko oli Mustanahon alaiselta luhtatörmältä nähnyt Päijänteen selällä liikkuvan ei sittenkään jättänyt käymättä Karmalankaan lahtea. Pari päivää se viipyi Sysimäen kirkolla, jossa piispankäräjiä pidettiin ja juhlalliset jumalanpalvelukset toimitettiin. Mutta toisen päivän iltana palasivat kirkolta kiireellä kotiin Karmalan Marketta-emäntä ja Enni-neito, ainoat, jotka talosta olivat kirkolle joutuneet, ja kertoivat miehille, että koko retkikunta saapuu aamulla Karmalan rantaan.
— Mitä ne täältä hakevat? kysyi aamiaisen aikaan ukko tyytymättömänä, viskaten kuirin tyhjään piimähulikkaan ja nousten murkinalta.