— Kai olet jo Kiviniemessä käynyt henttuasi katsomassa.
— Ei siitä kiviniemeläisten kanssa tolkkua tullutkaan.
— Vai jo ne hommat ovat lopussa!
— Miten sinulla sitten ensi sunnuntaina kuuliaiset on?
— Kuka ne kaupat purki?
Taasen utelivat Jehulta kilvan herrat lääketaikinaa vanutellessaan ja pulloja punnitessaan.
— Niin tuota se Tapani-enokin arveli, että kun siellä vielä molemmat vanhukset elävät, — eikä kuolemastakaan ole tietoa, ja kaksi poikaakin kuuluu olevan, niin sattuisi appiukosta tai muista vielä vastuksensa saamaan. Ja se jo kävi Kiviniemessä peruuttamassa.
— No siinä minun uneni! Mutta miten nyt kuuliaistesi käypi?
— Nyt on, näettesen, puheessa ottaa eukko tuolta Olhavan kylästä. Siellä on talo, toista paljon vauraampi, eikä elä enää kuin muori, sekin jo kuolemata tekee. Ei velimiehiä, ei muita. Heti isännäksi pääsee.
— Se on Jehua! Äsken tytön kihlasi — hylkäsi — ja nyt on jo toinen ongessa. Kovin sinä Jehu aloit hätäillä.