Tavallinen asiahan se oli, mitä Alma sanoi, mutta minkä tähden nuo silmät taas noinikään suikahtivat. Ja minkä tähden tuo käsivarsi noin kaarevasti koukertui, jättäen varren vaipan alle selvemmin näkyviin, minkä tähden tuo jalka noin vallatonna keinui, ja puolihämäräkö sen kaiken teki noin salamiellyttäväksi ja viekoittelevaksi. Eihän se Alma muuten nyt mikään niin kumma otus ollut… Oliko hän, Eero, hermoheikko, vai miksi hän tuntui nyt noin levottomalta, mikä häntä ärsytti? Ja miksipä ei tyttökään sanaakaan virkkanut, oli kuin kiusoillaan noin vaiti, noin levollinen, noin liikkumaton. Eeroa hervotti, melkein vapisutti. — Jospa tyttö sanoisi sanankaan, tahi jos itse keksisi jotakin järkevätä…
— Ei se ole vielä puoleksikaan pimennyt.
— Ei hetikään. — Tyttö laski kiikarin syliinsä ja katsoi Eeroa. —
Onko teillä kylmä?
— Mitä hulluja … päinvastoin. Miksi niin? — Hyvinhän täällä on lämmin.
Eeron ääni näet oli värähtänyt. Huomasi hän sen itsekin, ja sitä kai se oli tyttökin tarkoittanut, mutta miksei sanonut… Hm. Noin vain istui levollisena, pää kenossa ja katseli puoleksi suljetuin silmin viistoon Eeron ohi ulos. Sopi se siitä näkemään Eeronkin, mutta ei siitä tiennyt, katsoiko se häntä vai eikö. — Mutta hurmaava hän oli, kun häntä noinikään kiireesti katsahti yhdellä silmäyksellä koko vartaloa pitkin, ihan lumoava. — Kummallista! Siitä äskeisestä pakkasessa olosta kai ne vielä Eeron posket paloivat ja korvat kuumensivat ja veri noin kiireesti virtasi. Tuntuipa melkein, että häneltä itsestään voisi käsivarsi oieta tempaamaan tyttöä vyötäreiltä kiinni ja nykäisemään rintaansa vasten. Olisikohan se sittenkin yhtä äänetön ja liikkumaton ja levollinen, ja pää hänen olallaan noinikään kenossa… Ei, siinä ei ollut hyvä istua, taas Eero lähti mittelemään lattiata edestakaisin. — Poskia poltti ja selkääkin kuumotti, — tautiko lie ruumiissa.
— Jopa se alkaa olla kuu niinkuin turkkilaisen vaakuna.
— Mutta eipä toinenkaan laita ole aivan pimeä.
— Ei, vaskenkarvaiselta läpikuultaa.
— Istukaa … miksi te olette noin rauhaton?
— Enhän minä juuri rauhatonkaan… Kuka siellä kulkee keittiön ovessa?