— Ilman vain … vaan koska teillä on ompeluseura…
Oli saavuttu portille, johon tytön oli mentävä. Tämä odotti sekunnin ajan, vaan kun Eskosta ei lähtenyt mitään sen enempää, sanoi hän jäähyväiset ja kiirehti sisään, hänhän oli muutenkin myöhästynyt.
Esko käveli verkalleen kotiinsa. Matkalla rupesi satamaan ja hän kastui läpimäräksi. Ja hän oli olemukseensa sangen tyytymätön, kun muutettuaan sukat ja takit istui työhönsä… Perhanan ompeluseurat! Ja hän itse oli ehkä äsken ollut liian kuuma ja liian kömpelö, hän tekeysi naurettavaksi. Tyttö rupeaa häntä kohtelemaan miten tahtoo! Asia lykkäypi lykkäytymistään, — tuleeko siitä sitten koskaan valmista!
Töissään koetti Esko nuhertaa koko iltapäivän, vaan huonosti sekin luonnisti. Ja iltaruoka myöhästyi, matamia ei näkynyt eikä kuulunut. Esko oli nyt kolmena iltana peräkkäin syödyt iltasen kotona ja se oli jotakin tavatonta, — matami nähtävästi ei ollut voinut aavistaa, että hän neljäntenäkin olisi kotonaan. Ja mitä hemmetin ilvettä tämä sitten oikeastaan on, miks'ei hän ollut mennyt premieeriin, miks'ei kapakkaan, miksi hän täällä mökötti…!
No, eihän sitä saa niin vähästä närkästyä, kun on korkeammat pyrinnöt silmämääränä. Täytyy talttua ja tyyntyä ja vierautua entisistä tavoista, — siinähän se temppu juuri onkin. —
Seuraavana päivänä oli Matinpäivä. Esko tuli päivällä virastostaan siinä vakaassa aikomuksessa, että hän viettää kotonaan koko iltapäivän, olihan hän maininnut sekä tytölle että tovereilleen, ettei hän menisi kesteihin, — hän tahtoi nyt kerran voittaa itsensä, vanhan ihmisensä. Muut voitot ovat sitten helpompia. — Välttääkseen kyseleviä tuttavia käveli Esko niin pian kuin kerkesi ja syrjäisiä katuja myöten kotiinsa.
Tänään oli lauvantaipäivä, Esko tiesi, ettei hän puistikossa nyt tapaisikaan tyttöä, jos muuten kehtaisi lähteä tavottelemaankaan, se oli eilen niin kummallinen. Odotetaanpa, kunnes se taas käy mureammaksi! Tänään niillä on ompeluseuransa, — olisi se nyt voinut antaa palttua ompeluseuralleen tällä kertaa … mutta ei tainnut hän itsekään sentään kyllin selvästi lausua tarkoitustaan. Ommelkoot nyt, kyllä kai hän malttaa mielensä!
Esko veti pitkät päivällisunet ja lähti sitten herättyään ulos iltahämärässä raitistelemaan. Ilma oli vilponen, hän käveli tuntikausia omissa mietteissään, eikä tuntenut itseään oikein tyytyväiseksi. Oikeastaan se asema, johon hän oli itsensä asettanut, oli hirveän naurettava; — vanha mies kulkee täällä ja koettaa kasvattaa itseään ja määrää itselleen katumus-, parannus- ja paastoaikoja, — hyi, höpsistä! Ja minkä vuoksi? Tytönkö? Ikäänkuin tyttö nyt välittäisi yhdestä enemmästä tai vähemmästä Matinpäivästä, jos se kerta taipuakseen on. Ja jos taas ei tahdo taipua…
Mutta saattaahan tuota nyt pysyä päätöksessään, kun sen kerran on tehnyt, raukkamaistahan se muuten olisi. Tarpeetontahan sinne on nyt lähteä juopottelemaan ja ehkä vielä toisten ivattavaksi, — sillä ainahan niistä joku on nähnyt hänet yhdessä tytön kanssa, eikähän ne tietysti siitä malta olla veistelemättä. Ei, viisainta on nyt lähteä saunaan ja sitten suoraan kotiin, — enkäpä huomenna taas saa tytönkin käsiinsä ja silloin virkeänä miesnä kaikki selville…
Mutta Eskoa tuntui hieman hiukasevan ja hän päätti ravintolan ohi kulkiessaan yhtäkkiä ennen saunaan menoa käydä haukkaamassa voileivän ja ryypyn.