Kapakassa istui pari Eskon tuttavaa juuri samassa toimessa, haukkaamassa ryyppyä ja voileipää, ja heti kun Esko astui sisään, viittoivat he hänet luokseen.
— Kas, näkeepä sitäkin miestä kerran. Ja oikeat sulla on tuumat, voileipä alle, niin että Matinpäivät pääsevät lujalle pohjalle.
— Niin, hm, minä olen oikeastaan ollut vähän kahdenvaiheilla niistä
Matinpäivistä, tuumasin tästä mennä saunaan…
— Oletko sinä hullu, saunaan mennään vasta Matinpäivän jälkeen, silloin se on kumminkin tarpeellista. Vai mitä metkuja sulla liekään, — etkö ollenkaan aijo Matinpäiville? Kuule, miten sinun laitasi on, sinä olet käynyt niin salaperäiseksi?
— Eikö mitä, on vain ollut tässä vähän töitä ja hommia.
— Hommia, hm, on niitä hommia joskus väliin näkynyt iltahämärässä hameniekkain parissa…
Esko melkein säpsähti, kun toinen tovereista äkkiä heitti tuollaisen viittauksen, hän tunsi, että se sattui hyvin aralle paikalle. Mutta vasta hän tunsi itsensä kokonaan horjuvan, kun toinen vielä paranteli:
— Niin, sinä Esko taidat siitä piankin leipoa valmista. Mutta maltetaan, kohta kai se näkyy lehdissä kihlausilmoituksena.
Kaikki oli pilassa. Eskon salaiset tuumat paljastetut, hänen hyvät päätöksensä turhia. Minkä vaikutuksen tekisi nyt tämän jälkeen kihlausilmoitus lehdissä! Mitä hyödytti koko hänen varovaisuutensa, kun sen kaikki kumminkin tiesivät. Parasta lie lykätä koko tuumat vähän tuonnemmaksi ja antaa puheiden unehtua… Peijakas, kun hän oli sattunut tulemaankin tänne kapakkaan, — mutta nyt se oli jo melkein myöhästä väistyä.
Esko vastaili jotakin välttelevää, maksoi voileipänsä ja hankkiusi lähtemään ulos.