— Sain tuttavikseni Kööpenhaminassa pari, kolme yliopistoon vielä kuuluvaa nuorta miestä, joiden kanssa toisinaan olin yksissä ja juttelin myöskin tuosta piirteestä sikäläisen kansan luonteessa. Kehuin sitä piirrettä, sanoin sen todistavan sydäntä ja hyvyyttä ja väitin, ottamalla vertaukseksi meidän karun ja jäykän suomalaisen luonteen, sitä pyrittäväksi päämääräksi. Mutta he eivät hyväksyneet tuota kehumista. He myönsivät tuollaisia merkkejä kansan luonteessa olevan, vaan väittivät sitä lapsellisuudeksi ja miehuuttomuudeksi, josta olisi irti pyrittävä. Tuollainen uinaileva suunta on raukkamaista, he tahtoivat esiintyä jäyhinä miehinä.
Ja kumminkin oli heissä itsessään tuota tunnelmoimista hyvinkin runsaasti. Havaitsin sen monasti.
Niinpä olivat he illaksi ennen lähtöäni kutsuneet minut vieraakseen. Arvelin, että mentäisiin johonkin ulkoravintolaan iltasta syömään tai laivaretkelle merelle taikka johonkin varieteehen. Mutta hyvin salaperäisenä ohjasivat he matkan rautatieasemalle, ostettiin piletit ja istuttiin junaan. Tästä kai on tuleva jotakin erinomaisempaa lystiä, arvelin. Ja niin siitä tulikin.
Kun tunnin ajan oli rautatievaunussa nielty tomua, pysähdyttiin pienelle asemalle, joka oli viljelysketojen keskellä. Sieltä lähdetään astumaan auringon laskua tehdessä pölyistä maantietä pitkin, astutaan, astutaan… Pari kertaa olin jo kysynyt, että mihinkä tämä tie viepi, mutta he vastaavat vältellen. Jotakin harvinaista! Peltojen keskeltä avaupi vihdoin vettä esiin, pieni järvi, matalat kaislikkorannat, taloja tiheässä ympärillä.
— No, tässä nyt ollaan perillä.
— Oho. Ja mihinkä tästä nyt mennään?
— Mihinkä! Tässähän sitä ollaan.
No, ollaanpa sitten, arvelin, yhä vielä odotellen mitä tuleman piti. Istahdin rantakivelle, ystävieni rientäessä puuhaamaan mikä millekin taholle. Yksi kävi yhdestä talosta vuokraamassa veneen, toinen toisesta ostamassa olutta, kolmas vielä juoksi muissa puuhissa.
— Ettäkö ongelle? kysäsin, kun vihdoin ruvettiin veneeseen astumaan.
Kysymykseni huvitti heitä hyvin.
— Ei, muuten vain järvelle istumaan, tyynelle järvelle, katsomaan kuinka päivä laskee ja iltarusko punottaa.