— No sehän sopii, vastasin minä, minulla on myöskin asiaa suurille bulevaardeille päin, joten voimme siellä yhdessä syödä päivällistä. Joko sinulla on asianomainen lupa päästäksesi näytöksen aikana. näyttämölle?
— Ei ole vielä, menen klo 5:n ja 6:n välissä sitä hankkimaan. Ja mulla on sellaiset suosituskirjeet, että sen saan. Mutta siksi meidän onkin jo viiden aikana lähdettävä Seinen toiselle puolelle.
— Hyvä, tavataan sitten tavallisessa paikassa.
Hän oli näyttelijä, Gööteporista kotosin ja oleskeli opintoja varten Pariisissa; oli ollut siellä jo pari, kolme kuukautta enemmän aikaa kuin minä ja söi samassa ruokapaikassa. Olimme pitkät ajat syöneet siellä toisiamme tuntematta, usein istuneet samassa pöydässäkin nokat vastakkain; olin pian kielestä päättäen huomannut, että hänkin oli ulkomaalainen — saman oli hän tietysti huomannut minusta —, mutta tuttavuutta ei ollut syntynyt ennenkuin pitkän ajan perästä, jolloin eräs toinen seurassani sattumalta ollut skandinaavi meidät esitti. Ja sen jälkeen söimme monasti yhdessä ja kävimme syönnin jälkeen usein teaatterissa y.m. huvipaikoissa. Nyt emme olleet tavanneet toisiamme moneen päivään, vaan tänään meidän taas sopi lähteä yhdessä keskikaupungille.
Saatoin häntä ensiksi oopperaan ja odotin ulkopuolella sill'aikaa kun hän kävi sisällä hankkimassa itselleen lupalippua iltaa varten. Vihdoin hän tuli sieltä, oli lipun saanutkin, vaan hän hoki koko ajan tullessaan itsekseen jotakin nimeä, jota hänen illalla tuli pitää mielessään ja joka hänelle olisi jonkunlainen »sesam» saadakseen läheltä tarkastaa ja tutkia kaikkia koneita ja niiden käyttämistä.
— Onko sulla lyijykynää? kysyi hän multa; anna tänne, niin kirjotan muistiin tuon nimen … Abinuaar … saakelin kummallinen nimi, ei sitä muuten mitenkään muista.
— Abi… Onko se jonkun ihmisen nimi?
— On, jonkun tärkeän viranomaisen nimi, en saanut tapaamani herrasmiehen pakinasta oikein selvää, oliko se hän itse vai joku toinen, mutta ainoastaan sen nimen avulla minä pääsen näyttämölle, se on varma. No niin, Abinuaar, tuossa kynäsi. Nyt siis tänne takaisin kello kahdeksaksi.
Kahdeksan aikana piti minunkin tavata muutamassa ravintolassa eräs tuttava, vaan siihen meillä vielä oli paljo aikaa, joten sitä kulutellen kävelimme pitkät matkat kauniita bulevaardeja pitkin. Mutta niinkuin pikkuoloihin tottuneelle suurissa kaupungeissa usein käy, ei huomattu taaskaan pitää huolta välimatkojen ja ajan välisistä suhteista. Niinpä oli nytkin kello jo ehtinyt ohi kahdeksasta, kun syötyämme kiireen kautta riensimme kumpikin määräpaikkaamme.
— Muistathan nyt sen tärkeän nimen, kysäsin toveriltani vielä kun nurkassa erottiin toinen toisaalle suunnalle.