Mutta samassa jo laskettiin viipurilaiset kuninkaan luo: Jaakko Heikinpoika ja Hannu Lepaan herra. Kustaa kuningas arvasi heti varsinaisen syyn tähän Turun-matkaan, kun näki nämä miehet yhdessä, ja virkkoi kohta hymähtäen:
— Vai häihin sieltä Viipurista nyt tänne lähdettiin — olen kuullut siitä Henrik Klaunpojalta. Kankaisissa jo kuuluu valmistetun suuria hääjuhlia. Teistä tulee siis langokset?
— Niin on tarkoitus, ja Hannu tahtoo jo tänä talvena viedä emäntänsä Lepaaseen, vastaili Jaakko Heikinpoika.
Hänkin oli näet lähtenyt mukaan appelassa vietettäviin, talon nuoremman tyttären häihin. Hänen puolisonsa, Henrik-herran vanhempi tytär Kirsti, jonka hän pari vuotta sitten oli Kankaisista korjannut, oleskeli nyt miehensä viipyessä sodassa vanhassa kotitalossaan, ja Jaakko oli käyttänyt tilaisuutta päästäkseen vuoden erossaolon jälkeen häntä tervehtimään, samalla tavatakseen Kaarina Hornin ja Hannu Björninpojan upeihin häihin kokoontuvan hovin ja Suomen vapaamiehet. Hannu taas oli lopen väsynyt tuohon pitkälliseen leirielämään — hänhän ei ollut luonteeltaan sotilas — ja oli nyt saanut Viipurin päälliköiltä luvan palata kotitilalleen, ehdolla että hän jätti huovinsa puolustusväkeen. Siten oli, kun Henrik Klaunpoika myös oli kuninkaan mukana palannut kotiinsa Viipurista, päätetty viettää häät Kankaisissa heti uudeltavuodelta (1556), kuninkaan vielä Suomessa viipyessä. Sitä varten he nyt todella olivat Turkuun saapuneet, häät oli määrätty viikon perästä vietettäviksi.
— Yhdet jymy juhlat saamme siis entisten lisäksi vielä tänä talvena täällä Suomessa, hyvä on, puheli kuningas leikillisesti, mutta kääntyi kohta vakavammaksi:
— Miten nyt on laita Viipurissa ja Itä-Suomessa? Ei liene mitään huolettavaa, koska olette voineet sieltä poistua?
— Ei mitään vaaraa ole tällä hetkellä, vastasi Jaakko rauhoittaen. — Tietoja on kyllä edelleen saapunut, että vihollinen varustautuu rajan takana, mutta sitähän se tekee aina. Mitään hyökkäystä ei ole tapahtunut. Ainoastaan Savosta on kerrottu uusista rajakahakoista, rajantakaiset ovat taas rynnänneet sinne ryöstämään.
— Sinne täytyisi Fincken saada apua, puheli kuningas kuin itsekseen. — Olemmehan käskeneet hänen nostattaa savolaiset aseisiin, mutta siellä on päälliköistä puute…
— Ja sitten venäläinen airut toi Viipuriin, vähää ennen lähtöämme, tämän kirjeen, joka on käsketty avaamattomana jättää itselleen kuninkaalle.
— Anna tänne: — hyvä on!