Ei muuta kuin että pareja vaihdettaessa Juhana-prinssikin oli tehnyt vaihdoksen. Hän oli jättänyt puolikasvuisen tätipuolensa, Ebba Stenbockin, neitosten piiriin ja tempaissut sieltä rinnalleen sen immen, jonka Klaus-herra oli tanssiin tuonut, Innamaan juhlilta tutun kaunottarensa Kaarina Hannuntyttären. Ja hänen kanssaan prinssi oli kiirehtinyt eteenpäin innostustaan salaamatta.
Karkeloa näet jatkui, se kulki taas huoneesta huoneeseen, mutta hiukan hämmennystä oli äskeinen selkkaus jättänyt mieliinkin. Klaus Fleming saapui sieltä jonon hännässä ukkosen ilme kasvoillaan, taluttaen kömpelösti ja ikäänkuin vastahakoisesti pientä tyttöään, joka keinutti kruunua päässään ja jota koko tämä "erehdys" ja karkelon jatkuva meno herttaisesti nauratti.
Mutta kruunutanssin päätyttyä jäi Kustaa-kuningas, jolle kuningatar oli sillävälin esittänyt sekä Juhana-prinssin että Klaus Flemingin sopimattoman käyttäytymisen, suuttuneen ja nyrpeän näköisenä seisomaan juhlahuoneeseen. Hän ei ollut vieläkään pahasti suuttunut poikansa ilmeisestä viehättymisestä nuoreen, muhkeaan porvarisneitoon, mutta Klaus-herran uhkaavat sanat ja eleet häntä sitä enemmän sapettivat. Omaa sukuaan, omaa kuninkaallista arvoaan vastaan ei hän suvainnut pienintäkään loukkausta, ei leikissäkään, ja juuri hänen poikaansahan oli nuori Klaus äsken uhannut. Ei ollut sopivaa, että tällainen junkkari esiintyi kuninkaallisen prinssin kilpailijana, olipa kysymys vaikkapa vain porvaristytön suosiosta… se karhunpoika on taas unohtanut asemansa!
— Ja tekee niin edelleenkin! hän murahti.
Kuningas kuuli näet viereisestä huoneesta, jossa karkelon kuumentamat herrat häärivät maljojensa ääressä, äänekästä puhetta, ja ylinnä törähti siellä taas nuoren Klaun ääni, kun hän kuului uhittelevan ja kehuvan vaativansa hyvitystä… Sellainen leikki voi kehittyä arveluttavaksi, eipä tiedä, vaikka tuittupää junkkari lemmenkiimansa kiihoittamana todella vielä kerran paljastaisi miekkansa hänen poikaansa vastaan. Se on estettävä. Kuningas lupasi puolisolleen sopivassa tilaisuudessa puhutella Juhana-prinssiä ja lausua hänelle pari jäähdyttävää sanaa, mutta ensi töikseen hän nyt päätti, jopa heti paikalla, lähettää Klaus-junkkarin pois Turusta, siksi aikaa kun hän perheineen siellä viipyy, ja siksi eräälle, ettei sen pahasuinen porina eikä liian kärkäs käsivarsi tänne ulotu.
Eikä vanha kuningas laskenut näitä päätöksiään sammaloitumaan. Hän astui harvakseen, ystävällinen hymy arvokkailla kasvoillaan, Kuitian Hebla-rouvan luo, joka juuri virvoittelitte tanssin jälkeen, ja istahti tämän iästään huolimatta vielä pystyn ja ylvään ylimysnaisen viereen, virkkaen:
— Me tulimme viime kesänä siihen johtopäätökseen, että poikanne Klaus paremmin soveltuu sotatoimiin kuin hovipitoihin, eikö niin?
Klaus Flemingin äiti myönsi sen, katsoen kysyvänä ja hiukan huolissaan, mihin kuningas tuon äskeisen kohtauksen johdosta nyt tähtäsi.
— Olemme itse huomanneet hänet päättäväksi ja rohkeaksi asemieheksi, hänellä on voimakas käskijäluonne, hänestä kasvaa kyllä miesten mies. Hänen karkeutensakin voi olla miehekästä, mutta se ei sovi aina eikä ketä kohtaan tahansa… myöntänette sen rouva…?
— Valitettavasti. Poikani unohti äsken, kuka oli hänen kilpailijansa!