Klaus Fleming tuli hiukan epävarmana, vielä äskeisen kiihtymyksensä vallassa ja odottaen nuhteita äskeisestä kohtauksesta. Mutta kuningas keskusteli hänen kanssaan nyt vallan ystävällisesti. Hän kertoi Jaakko Heikinpojan mukana saaneensa sanan, että rajantakaiset viholliset ovat hyökänneet Savoon, ja sanoi tahtovansa lähettää sinne Kustaa Finckelle apua, — siihen tehtävään hän oli ajatellut Klauta.
— Sinähän olet etevä suksimies, niin on minulle kehuttu, tahdotko lähteä sinne uuden suksiväkemme päälliköksi?
— Kyllähän minä suksilla pysyn, vastasi Klaus vieläkin vähän epävarmana.
— Mutta asialla on kiire, vaara voi uhata sieltäkin päin valtakuntaa, ellei ajoissa toimiin ryhdytä.
— Olen valmis lähtemään huomenna.
— Saat lähteä varustautumaan tälle tärkeälle matkalle jo tänään, heti, määräsi kuningas nyt käskijän äänellä. — Saat valita linnasta taitavimmat suksimiehet mukaasi, matkan varrella voit lisätä joukkoasi, niin että kykenet Savon uudesta linnasta hyökkäämään vihollisten kimppuun ja karkoittamaan heidät maastamme pois. Oletko valmis? — Lähden kohta.
Klaus Fleming oivalsi kuninkaan hänelle, nuorelle miehelle, uskoman tehtävän kunniakkuuden — se oli ensi vaikutin hänen etuhuoneeseen palatessaan. Mutta siellä hän kohta hoksasi tämän päällikkyyden sekä sen kiireen, jolla sitä oli lähdettävä suorittamaan, merkitsevän jotakin muutakin: hänet karkoitetaan nyt taas Turusta, koska hän on täällä epämukava Juhana-prinssille! Ja siksi tämä mahtikäsky häntä jo tuokion kuluttua sapetti… Pois, kauas erämaaretkille, jotta toinen saisi täällä vapaammin kuhertaa hänen neitosensa kanssa…! Eikä vielä sekään häntä enin suututtanut, vaan se iva, jota hän tiesi tämän karkoituksen aiheuttavan ja jota hän jo oli kuulevinaan salaa supatettavan… Eipä hänen mieltymyksensä tuohon porvaristyttöön niin syvällistä ollut, ettei hän olisi raskinut siitä erota… mutta olihan hän äsken juuri kehunut vaativansa miekoin vastaamaan jokaisen, joka yrittäisi hänen varpailleen polkea — ja nyt hän sai tällaisen potkun!
Klaus-herra ei voinut olla kuvittelematta, että Juhana-prinssi oli vaatinut isältään hänen poislähettämistään ja että sitä varten oli erityinen juoni punottu, juoni, jonka juuria hän oli uumoillut jo Innamaan pidoissa! Tuon juonen hän olisi tahtonut lyödä rikki, sillä se häntä häpäisi, hän olisi tahtonut nyt tyttönsä puolesta tapella, vaikka hänen olisi hänet jätettäväkin, ja näitä miettiessään häntä juuri eniten kaiveli se, ettei hän voinut ennen lähtöään haastaa kilpailijaansa edes julkiseen taisteluun.
Kotvan hän seisoi paikoillaan siinä kynnyksen luona, kuninkaan jo poistuttua sisempiin huoneisiin, ja hänen silmänsä rupesivat taas verestämään. Hebla-rouva huomasi sen ja riensi hänen luokseen jouduttaakseen poikaansa poistumaan ja saatellen hänet takaisin etuhuoneeseen. Mutta tämä äidin puuttuminen asiaan suututti nuorta, miehevyydestään arkaa ylimystä vielä enemmän, ja hän kääntyi ikäänkuin uhmaten takaisin saliin päin, jossa tanssi taas oli alkanut. Hän näki Juhana-prinssin siellä liehuvan perhosena hänen Kaarinansa ympärillä, kuhertelevan onnellisena ja voitonvarmana… ilmeisesti uskossa, että kilpailija on nyt syösty maahan. Silloin hän puraisi hampaitaan, niin että ne narskahtivat, kirosi karvaasti, ja astui jo askeleen ovelle päin, käsi miekankahvassa…
Mutta samassa hän näki edessään toisen miehen, joka hänen ohitseen ja edeltään kiirehti samaa salia kohden. Hän iski raskaasti kouransa miehen olkapäälle ja tämä pysähtyi siihen kuin naulattuna.